
Anaalitappi on paras tapa tutustua anaaliseksiin. Anustapin avulla voidaan tutustua ja harjoitella rauhassa anaalialueen kautta saatuja tuntemuksia joko yhdessä kumppanin kanssa tai yksin masturbaation yhteydessä.
Anaalitapeissa on yleensä toisessa päässä ns. levennetty kanta. Tämä kanta estää tapin tai sauvan "sujahtamisen" kokonaan anaaliin. Toisissa anaalitapeissa voi olla naru tai muu pidike, jonka avulla välineen saa helposti vedettyä ulos.
Anaaliseksissä voi käyttää tappien lisäksi toki myös dildoa. Tällaisessa dildossa on levenevä kantaosa ja sen mainitaan erikseen soveltuvan myös anaaliseksiin.
Liukuvoide on ehdoton lisä anaalitapin seuraksi. Löydät Kaalimadosta monipuolisen valikoiman erilaisia liukuvoiteita, ja anaalitappia hankkiessa kannattaakin ostoskoriin sujauttaa myös suosikki-liukkarisi.
Anaalitappia voidaan käyttää myös yhdynnän aikana ja naisen itsetyydytyksessä dildon tai vibraattorin kanssa.
Anaalitappi on myös oivallinen seksilelu miehen seksuaaliseen nautintoon, sillä miehen g-piste sijaitsee anaalikanavassa, eturauhasen kohdalla.
Anaalitapin käyttö voimistaa myös peräaukon hermoston ja lihaksiston seksuaalista herkkyyttä.

Sisältö:
Anaalialueella sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä ja monet saavatkin anaaliseksin kautta voimakkaampia orgasmeja. Anaalialueen kiihottaminen ja stimulaatio voivat mahdollistaa orgasmin naisilla ja miehillä, joilla se on muuten haasteellista.
Miehellä anaalitapin avulla kiihottuu myös eturauhanen eli miehen G-piste, mikä tuntuu monista taivaallisen hyvältä.
Viivästyneestä siemensyöksystä kärsivät miehet ovat kertoneet laukeamisen yhdynnän aikana helpottuneen, kun kumppani on stimuloinut anaalialuetta sormen tai anustapin avulla.

Anaalitapit valmistetaan monista eri materiaaleista. Anaalitapin materiaali vaikuttaa omalta osaltaan siihen, miltä anaalisauva tuntuu.
Jellymateriaalista tai silikonista valmistettu anaalitappi on joustavampi ja pehmeämpi kuin esimerkiksi metallista tai kovamuovista valmistettu.
Anaalitapin vaihteleva koko, väri, pinnan kuviointi ja muotoilu tekevät anustapin persoonallisiksi, monipuolisiksi ja kiihottaviksi seksileluiksi.
Kaalimato.com:sta löydät anaalitappeja ja peppusauvoja kaikenkokoisina ja -näköisinä - nautinnollisen anaaliseksin välineitä valitessa on sallittua pitää hauskaa!
Anaalitapissa on kantalevike, joka estää sen luiskahtamisen anaaliin. Kantalevikkeellä varustettua anaalitappia on turvallista käyttää ja levikkeestä kiinni pitämällä anaalitappi on helppo ottaa anaalista pois.
Anaalitapin varren muoto voi olla asteittain levenevä, pyöreä tai se voi olla varustettu eri kokoisilla "palloilla".
Pumpattavan anaalitapin varren kokoa voidaan suurentaa asteittain ja anaalin levittäminen voikin tuoda uudenlaisia seksuaalisen nautinnon kokemuksia.
Anaalin levittämiseen tarkoitettujen, kaksihaaraisten anaalitappien varsi levittyy anaalissa itsestään venyttäen anaalikanavan seinämiä.

Aloittelijan anaalitappi on kapea ja riittävän pieni, jotta sen avulla voidaan totutella anaalin stimulaation kautta saatuihin tuntemuksiin miellyttävällä tavalla. Pienet anustapit sopivat sekä aloittelijalle että yhdynnän aikana käytettäväksi.
Kaalimato.com:in valikoimasta löydät pieniä anustappeja sekä anustappisettejä, joiden avulla tutustuminen anaaliseksin maailmaan on miellyttävää ja helppoa.
Tutustuminen anaalialueen stimulaatioon on hyvä aloittaa hitaasti ja rauhassa totuttelemalla omiin tuntemuksiin. Kun pienen anustapin käyttö tuntuu hyvältä, voidaan siirtyä asteittain isompiin ja paksumpiin anaalitappeihin.
1. Anaalitappeihin tutustuminen on hyvä aloittaa itsetyydytyksen tai kumppaniseksin yhteydessä. Riittävä "esileikki" ja seksuaalinen kiihottuneisuus ovat oleellista anaaliseksiin ja anaalivälineisiin tutustuttaessa.
2. Peräsuoli voidaan tyhjentää mahdollisesta ulosteesta ennen anaalitapin käyttöä peräruiskeen tai anaalisuihkun avulla.
3. Anaalitapin kanssa tulee käyttää liukuvoidetta, sillä anaalissa ei ole luonnollista kosteutta. Valitse vesipohjainen liukuvoide tai paksumpi anaaliliukuvoide.
4. Ennen anustapin sisään työntämistä peräaukon lihakset voidaan rentouttaa ensin hyväilemällä niitä liukastetulla sormella.
5. Vähitellen voi mukaan ottaa pienen anaalitapin ja työntää sitä hitaasti sisään anaalikanavaan. Myös pumpattava anaalilelu voi olla hyvä aloittelijan vaihtoehto, sillä pumpattavalla anaalitapilla voidaan säädellä tapin kokoa itse. Anaali venyy huomattavan paljon ja anaaliseksi on turvallista ja nautinnollista, kun etenet rauhallisesti kehoasi kuunnellen.
6. Käytön jälkeen pese anustappi miedolla saippuavedellä ja desinfioi halutessa seksivälineille tarkoitetulla puhdistusaineella.
Anaalitapin kanssa tulee käyttää liukuvoidetta, sillä anaalissa ei ole luonnollista kosteutta samaan tapaan kuin esimerkiksi emättimessä.
On hyvä muistaa, että anaaliseksissä käytettyä seksivälinettä, sormea tai penistä ei tule ilman pesua laittaa emättimeen. Kaikista varminta on pitää anaalissa ja emättimessä käytettävät seksivälineet erikseen.
Seksiväline voidaan suojata myös kondomilla, jos sitä halutaan käyttää anaalin lisäksi myös emättimessä.

Silikoni on materiaalina hygieeninen ja kestävä. Se on hyvin siedetty materiaali, joka varastoi kehon lämpöä. Silikoninen anaalitappi siis lämpiää nopeasti kehon lämpöiseksi ja sen käyttö tuntuu aina miellyttävältä.
Silikoniset anaalitapit ovat jämäköitä, pinnaltaan sileitä ja riittävän joustavia, joten ne myötäilevät kehon liikkeitä sekä anatomiaa käytön aikana.
Silikonista valmistetun anaalitapin kanssa voidaan käyttää vain vesipohjaisia liukuvoiteita.
Lasiset anustapit ovat erittäin hygieenisiä ja kestäviä. Borosilikaattilasista valmistetut anaalitapit ovat oikein käsiteltyinä elinikäisiä seksivälineitä.
Lasinen anaalitappi luistaa hyvin ja sen kanssa voidaan käyttää myös silikoni- tai öljypohjaisia liukasteita.
Lasista valmistetun anaalitapin kanssa voidaan kokeilla lämpötilaerojen kautta saatuja aistinautintoja. Lasinen anaalitappi voidaan lämmittää kuuman veden alla tai viilentää jääkaapissa, jolloin anaalitapin käyttö voi tuoda jännittäviä ja uudenlaisia tuntemuksia erilaisten lämpötilaerojen kautta.
Lasinen anaalitappi on helppo pitää puhtaana ja ne ovat ulkonäöltään erittäin kauniita, vaikka yöpöydällä pidettäväksi.

Moottoroitu anaalitappi värisee, pulsoi, tekee edes-takaista työntöliikettä tai sen varsi voi pyöriä ympäri. Rimming-anaalitappien varsiosan sisällä on väriseviä ja pyöriviä helmiä, jotka ikään kuin nuolevat ja stimuloivat peräaukkoa.
Moottoroitujen anaalitappien tuomat seksuaalisen nautinnon kokemukset voivat olla erittäin voimakkaita ja niitä voidaan käyttää myös ilman moottoria, tavallisen anaalitapin tavoin.
Myös moottoroimattomaan anaalitappiin saadaan värinän tuomia ominaisuuksia, kun värisevä vibraattori painetaan kiinni anustapin kantalevikkeeseen, jolloin värinä johtuu tappiin.
Kauko-ohjattavat anaalitapit mahdollistavat kiihottavat seksileikit myös kumppanin kanssa, kun annat kumppanin määrätä tahdin.
Anaalitappi voi olla myös varustettu bluetooth-ominaisuudella, jolloin sen moottorin toimintoja voidaan ohjata älylaitteeseen ladatun sovelluksen kautta. Tällaiset App-seksivälineet ovat erittäin monipuolisia ja jännittäviä välineitä myös etäseksiin.
Toinen houkutteleva tapa stimuloida anaalia tapahtuu sähköimpulssien avulla. Sähköstimulaattorit ovat turvallisia seksileluja, joiden aikaansaamat tuntemukset ovat erilaisia kuin vibraattorien vastaavat. Molempien tavoitteena on tietenkin tuottaa mahdollisimman paljon nautintoa!
Sähköiseen lihasstimulaatioon (EMS) perustuvia anaalitappeja on markkinoilla ja löydät näitä sähköseksileluja myös Kaalimato.com:in tuotevalikoimasta.

Anaalitappi on kokeilemisen arvoinen myös emätinyhdynnässä. Yhdyntäliike saa tapin liikkumaan peräaukossa, joka voi tuoda naiselle erittäin kiihottavia ja nautinnollisia tuntemuksia.
Mies kokee yleensä erityistä mielihyvää, kun anaalissa oleva tappi saa emättimen tuntumaan tiukemmalta. Peräaukossa oleva anaalitappi voi myös ohjata emättimessä olevaa penistä osumaan nautinnollisen herkkiin pisteisiin, kuten naisen g-pisteeseen. Anustappi voi myös "hangata" miellyttävästi emättimessä liikkuvaa penistä.
Peppuseksiin suhtautuminen ja seksuaalisen mielihyvän kokeminen anaaliseksin ja anaalialueen hyväilyn kautta ovat yksilöllisiä.
Oman kehon kuuntelu, rauhallinen tutustuminen ja liukuvoide ovat tärkeitä seikkoja anaaliseksiin ja anaalialueen hyväilyyn tutustumisessa.
Miellyttävän kokemuksen jälkeen on helpompi lähteä tarkemmalle tutkimusmatkalle uusien seksuaalisten nautintojen maailmaan.
Anaalitappia kannattaa kokeilla itsetyydytyksessä ja myös muiden seksivälineiden kanssa.
Naisen itsetyydytyksessä anaalitapin kanssa yhtä aikaa voidaan käyttää erilaisia klitoriskiihottimia, dildoja tai vibraattoreita.
Mies voi käyttää anaalitappia yhdessä tekovaginan tai muun peniksen stimulointiin tarkoitetun masturbaattorin kanssa.
Miehille suunnatut eturauhaskiihottimet stimuloivat prostatan alueella sijaitsevaa miehen p-pistettä, jossa sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä.
Eturauhaskiihotinta voidaan käyttää sellaisenaan ja mies voi saada eturauhaskiihottimen kautta orgasmin ilman, että penistä edes kosketetaan.
Oletko aina halunnut yllättää kumppanisi jollain aivan uudella tavalla? No meilläpä on siihen nyt oiva tuote! Ei muuta kuin valot päälle ja tappi takamukseen!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikäs, laadukas, vesitiivis sekä aukeava anustappi on monien mieleen. Suht pienen kokonsa ansiosta tätä tappia voidaan käyttää vaikka kävelylenkillä sähköistämään askellusta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Upea ruusukullanvärinen ja pienikokoinen Dragons Egg-anaalitappi omaa venekannan, joten tätä tappia voidaan pitää mainiosti myös kaupungilla liikkuessa. Venekanta istuu hyvin pakaroiden väliin ja jää huomaamattomaksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Serathul-dildolla saat erilaista tunnetta ja fiilistä normaaliin penetraatioosi. Tyylikkäällä monivärisellä pumpattavalla dildolla voitte tuoda yhteisiin hetkiinne erilaista fiilistä kumppanisi kanssa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mister B:n laadukas sekä jämäkkä pallon muotoinen anustappi kasvaa muhkeisiin mittoihin, kun pumppaat siihen ilmaa. Kestävässä, lateksista valmistetussa, pumpattavassa anuspallossa on laadukas pumppu ja metallinen venttiili.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas, silikoninen pataässää muistuttava tosimiehen (miksei naisenkin) anaalitappi on halkaisijaltaan jo sitä luokkaa (5,2 cm), että voidaan todeta sen tuntuvan siellä mihin aurinko ei paista!
Imukuppiominaisuudella varustettu...
Ainutlaatuinen ruostumattomasta teräksestä valmistettu Toy Joy-tuoteperheen anaalitappi on myös USB-ladattava. Useilla erilaisilla värinöillä varustettu anaalitappi tuo mukavaa vaihtelua perinteisiin anaalitappeihin.
Glider-anaalitappi on sileäpintainen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Matka tähtitarhoihin alkaa Huemanin Supernova-anaalitapin avulla. Tämä jo kokeneemmille anaali-ilottelijoille sopiva anaalitappi on moottoroitu, eikä se ainoastaan värise vaan sen edestakainen liike muistuttaa aivan anaalipenetraatiota!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lateksista valmistettu Mister B -tekopenis kasvaa muhkeisiin mittoihin, kun pumppaat siihen ilmaa. Laadukas ja kestävä materiaali takaavat käyttömukavuuden ja varmuuden. Pumpattava tekopenis on aina sopivan kokoinen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Aloittelijat älkööt vaivautuko, sillä tämä ontto anustappi kaipaa seurakseen kokeneempia käyttäjiä! Reilunkokoinen, asteittain levenevä ja keskeltä ontto anustappi on monipuolinen väline: sen tunneliin voit työntää vaikka vibraattorin tai suihkuttaa vettä!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pienikokoinen, sydämellisen suloinen ja juuri sopivan tehokas – Loveline-värisevä dildo tuo iloa sooloseksiin, pariskuntien nautintohetkiin ja vaikka valjaisiin kiinnitettynä. Tämä vihreä viekoittelija sopii kaikille kokemustasoille – erityisesti Sinulle...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanan sileäpintainen, saumaton ja kauniiksi ruusuksi muotoiltu SOHIMI:n Rose-anaalitappi pyörii 360 astetta ja värisee samanaikaisesti. Tämä erikoisuus antaa ihanaa stimulaatiota sulkijalihakseen, anaaliin sekä kehon muihin erogeenisiin kohtiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tuplapenetraatioon soveltuva Anal Special -tekopenis tuottaa tuplailoa!
Liukas, kimmoisa ja juuri sopivankokoinen tekopenis voidaan pujottaa siinä olevien kahden renkaan avulla peniksen juureen ja kivesten ympärille. Renkaat puristavat nautinnollisesti ja tekevät erektiosta kovemman.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!EXTREME-brändin 100 % silikonista valmistettu muotoiltu anaalitappi on erikoistuote, joka on suunniteltu anaalileikkien ystäville, jotka hakevat säädettävää kokoa ja voimakasta täyttymisen tunnetta. Tämä tuote sopii parhaiten niille...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kimmoisa ja juuri sopivankokoinen tekopenis nautinnolliseen tuplapenetraatioon. Tekopenis pujotetaan siinä olevien kahden renkaan avulla peniksen juureen ja kivesten ympärille. Renkaat puristavat nautinnollisesti ja tekevät erektiosta kovemman.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Haetko täyteläisempää tuntumaa ja voimakkaampaa stimulaatiota? Tämä hieman isompikokoinen, pisaranmuotoinen anustappi on suunniteltu erityisesti Sinulle, joka tunnet jo anaalitappien maailmaa tai haluat viedä nautinnon uudelle tasolle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Zenith-anaalitappi on erittäin kaunis käsivalmistettu yksilö anaalitappien maailmassa. Tällä asteittain suurenevalla anaalitapilla on helppo stimuloida herkkää sulkijalihasta pikkuhiljaa ja totuttaa se laajenemaan nautinnollisesti.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Täydellisen kimmoisa XXL-kokoinen Alien Tear Drop ei ole ensikertalaisen seksiväline. Tämä esteettisesti kaunis valioyksilö on kuin suoraan fantasiamaailmasta kanervanlilan ja luumunhohteisine värityksineen. Yli kilon painava anaalitappi todella tuo haastetta arkirutiineihin!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lovelinen sileä ja saumaton anaalitappi on valmistettu laadukkaasta silikonista, joka mukautuu kehon lämpöön alta aika yksikön! Kookkaasta ja muodokkaasta anustapista löytyy myös iso ulosvetorengas, joka toimii niin ikään tapin turvakantana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikkään näköinen, hyväntuntuinen ja sulavalinjainen anustappi omistaa eri tavoilla värisevän ja tehokkaan moottorin. Kaukosäätimen ansiosta laite sopii sooloilun lisäksi pariskuntien yhteisiin seksileikkeihin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Näppäränkokoisen Love in the Pocket -tuotesarjan silikonisen anustapin kanta värisee kiihottavasti! Kolmionmallinen Love Plug -anustappi sopii pienen kokonsa ansiosta vasta anaaliseksin saloihin tutustuville.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!MIAU! Tässä täydellinen setti kissamaisiin roolileikkeihin! Anustappi pitkällä, komealla hännällä sekä hiuspanta söpöillä korvilla saavat sisäisen eläimesi kehräämään!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Todella kiihottava ja taatusti nautinnollinen setti sisältää sähköimpulsseja tuottavan anaalitapin sekä omaan kokoon säädettävän penisrenkaan. Settiin kuuluu lisäksi virtakaapeli ja ohjain.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Helmiäisen hohtoinen, käsintehty ja laadukkaasta silikonista valmistettu Vyratha vie Sinut suoraan entisaikojen lohikäärmeiden maailmaan! Tällä huippudesignia olevalla fantasiadildolla voit penetroida vaginaa sekä anaalia nautinnollisesti ja uppoutua mielikuvitusmaailmaasi täydellisesti!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Täysin vesitiivis, äänetön ja saumaton Gold Ditto Beers dildo ei jätä mitään arvailujen varaan. Tämä laadukas, kullanvärinen dildo täyttää sekä anaalin että vaginan ihanalla täyteyden tunnulla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Käsityön valmistettu Pyrestorm-fantasiadildo sopii käytettäväksi sekä anaali- että vaginapenetraatiossa, sillä siinä on leveä turvakanta. Toteuta fantasiasi laadukkaalla tavalla ja nauti Pyrestormin seurasta uppotumalla meren olentojen valtakuntaan!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sileä ja pienikokoinen dildo sopii sekä vagina- että anaalipenetraatioon ja sitä voidaan käyttää myös strap on -valjaissa. Tyylikkään metallinhohtoinen dildo on valmistettu hygieenisestä ja kestävästä silikonista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Astu rohkeasti fantasiauniversumiisi Magmaroon-fantasiadildon kanssa ja anna reilusti tilaa unelmillesi, sillä tämä 44 cm pitkä, yli kilon painava ja taidokkaasti muotoiltu lohikäärmeteemainen dildo vakuuttaa sekä pituudellaan...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Magellan on huipputyylikäs ja materiaaliltaan miellyttävä multikiihotin, jonka muotoilu ja toimintatyyli ovat omintakeisia. Langattomalla kauko-ohjaimella varustettu multisämpläävä Magellan kiihotin miellyttää esteettisesti silmää ja sen värinöillä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sukella vedenalaisen maailman lumoon Tentacle Meduusa -anaalitapin kanssa. Tämä todella erikoinen S-kokoinen anaalitappi hivelee silmää ja eritoten anaaliasi erittäin taidokkaalla tavalla!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin suurikokoinen ja suurella imukuppikannalla varustettu anaalitappi niille, jotka fantasioivat eroottisista hetkistä lohikäärmeiden kanssa. Kauniisti liukuvärjätty helmiäishohtoinen ulkoasu saa veden kielelle ja Sinut hyvälle tuulelle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ouch brändin raikkaan vihreässä värissä hehkuvat silikoniset anustapit ovat laadukasta silikonia, sileäpintaisia sekä taipuisia. Pakkauksessa on kolme erikokoista imukuppikannalla varustettua anaalitappia...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pumppaa, pumppaa! Mister B:n erittäin laadukas, voimakkaan punainen, pumpattava anustappi on tarvittaessa ISO!
Kestävässä, paksusta lateksista valmistetussa anustapissa on laadukas pumppu ja metallinen venttiili, jolla ilman saa poistettua helposti anuspallon sisältä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä pieni ja pippurinen raketti kiidättää sinut suoraan nautinnon planeetalle! Adrien Lasticin laadukas ja tyylikäs Little Rocket 2.0 -anaalitappi yllättää voimakkailla värinöillään...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä, muotoiltu anustappi tuo sinulle hieman erilaista nautintoa. Jämäkästä ja sopivasti joustavasta silikonista valmistettu anustappi osuu käytössä nautinnollisiin pisteisiin. Sen kanta toimii myös imukuppina...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Järkälemäisen kokoinen ja suurella kannalla varustettu anaalitappi niille, jotka haluavat siirtyä isompiin seikkailuihin. Kauniisti liukuvärjätty helmiäishohtoinen ulkoasu saa veden kielelle ja hyvälle tuulelle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä ihana pumpattava anustappi sopii sekä anaali- että vaginakäyttöön. Voit venyttää emätintä samanaikaisesti kun penis on anaalissa, tai käyttää pumppua pelkästään emättimen tai anaalin stimulointiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä hieman erilainen ja voimakkaasti stimuloiva anustappi on vesitiivis ja ladattava. Tämä anustappi sopii niille, jotka kaipaavat anaali-iloihinsa jotain uutta ja jännittävää!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaipaatko tuplastimulaatiota? ZENN-brändin prostata- ja g-piste dildo tarjoilee sitä mitä maukkaimmassa muodossaan! Käytitpä kumpaa päätä tahansa, anaali, prostata sekä emättimen G-piste saavat tarvitsemansa stimulaation.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Dragons Tail on kunnianosoitus muinaisille tarinoille ja nykyaikaiselle muotoilulle. Tämä 55 cm pituinen helmiäishohtoinen mestariteos on käsin valmistettu korkealaatuisesta, lääketieteellisestä silikonista...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!