
Anaalitappi on paras tapa tutustua anaaliseksiin. Anustapin avulla voidaan tutustua ja harjoitella rauhassa anaalialueen kautta saatuja tuntemuksia joko yhdessä kumppanin kanssa tai yksin masturbaation yhteydessä.
Anaalitapeissa on yleensä toisessa päässä ns. levennetty kanta. Tämä kanta estää tapin tai sauvan "sujahtamisen" kokonaan anaaliin. Toisissa anaalitapeissa voi olla naru tai muu pidike, jonka avulla välineen saa helposti vedettyä ulos.
Anaaliseksissä voi käyttää tappien lisäksi toki myös dildoa. Tällaisessa dildossa on levenevä kantaosa ja sen mainitaan erikseen soveltuvan myös anaaliseksiin.
Liukuvoide on ehdoton lisä anaalitapin seuraksi. Löydät Kaalimadosta monipuolisen valikoiman erilaisia liukuvoiteita, ja anaalitappia hankkiessa kannattaakin ostoskoriin sujauttaa myös suosikki-liukkarisi.
Anaalitappia voidaan käyttää myös yhdynnän aikana ja naisen itsetyydytyksessä dildon tai vibraattorin kanssa.
Anaalitappi on myös oivallinen seksilelu miehen seksuaaliseen nautintoon, sillä miehen g-piste sijaitsee anaalikanavassa, eturauhasen kohdalla.
Anaalitapin käyttö voimistaa myös peräaukon hermoston ja lihaksiston seksuaalista herkkyyttä.

Sisältö:
Anaalialueella sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä ja monet saavatkin anaaliseksin kautta voimakkaampia orgasmeja. Anaalialueen kiihottaminen ja stimulaatio voivat mahdollistaa orgasmin naisilla ja miehillä, joilla se on muuten haasteellista.
Miehellä anaalitapin avulla kiihottuu myös eturauhanen eli miehen G-piste, mikä tuntuu monista taivaallisen hyvältä.
Viivästyneestä siemensyöksystä kärsivät miehet ovat kertoneet laukeamisen yhdynnän aikana helpottuneen, kun kumppani on stimuloinut anaalialuetta sormen tai anustapin avulla.

Anaalitapit valmistetaan monista eri materiaaleista. Anaalitapin materiaali vaikuttaa omalta osaltaan siihen, miltä anaalisauva tuntuu.
Jellymateriaalista tai silikonista valmistettu anaalitappi on joustavampi ja pehmeämpi kuin esimerkiksi metallista tai kovamuovista valmistettu.
Anaalitapin vaihteleva koko, väri, pinnan kuviointi ja muotoilu tekevät anustapin persoonallisiksi, monipuolisiksi ja kiihottaviksi seksileluiksi.
Kaalimato.com:sta löydät anaalitappeja ja peppusauvoja kaikenkokoisina ja -näköisinä - nautinnollisen anaaliseksin välineitä valitessa on sallittua pitää hauskaa!
Anaalitapissa on kantalevike, joka estää sen luiskahtamisen anaaliin. Kantalevikkeellä varustettua anaalitappia on turvallista käyttää ja levikkeestä kiinni pitämällä anaalitappi on helppo ottaa anaalista pois.
Anaalitapin varren muoto voi olla asteittain levenevä, pyöreä tai se voi olla varustettu eri kokoisilla "palloilla".
Pumpattavan anaalitapin varren kokoa voidaan suurentaa asteittain ja anaalin levittäminen voikin tuoda uudenlaisia seksuaalisen nautinnon kokemuksia.
Anaalin levittämiseen tarkoitettujen, kaksihaaraisten anaalitappien varsi levittyy anaalissa itsestään venyttäen anaalikanavan seinämiä.

Aloittelijan anaalitappi on kapea ja riittävän pieni, jotta sen avulla voidaan totutella anaalin stimulaation kautta saatuihin tuntemuksiin miellyttävällä tavalla. Pienet anustapit sopivat sekä aloittelijalle että yhdynnän aikana käytettäväksi.
Kaalimato.com:in valikoimasta löydät pieniä anustappeja sekä anustappisettejä, joiden avulla tutustuminen anaaliseksin maailmaan on miellyttävää ja helppoa.
Tutustuminen anaalialueen stimulaatioon on hyvä aloittaa hitaasti ja rauhassa totuttelemalla omiin tuntemuksiin. Kun pienen anustapin käyttö tuntuu hyvältä, voidaan siirtyä asteittain isompiin ja paksumpiin anaalitappeihin.
1. Anaalitappeihin tutustuminen on hyvä aloittaa itsetyydytyksen tai kumppaniseksin yhteydessä. Riittävä "esileikki" ja seksuaalinen kiihottuneisuus ovat oleellista anaaliseksiin ja anaalivälineisiin tutustuttaessa.
2. Peräsuoli voidaan tyhjentää mahdollisesta ulosteesta ennen anaalitapin käyttöä peräruiskeen tai anaalisuihkun avulla.
3. Anaalitapin kanssa tulee käyttää liukuvoidetta, sillä anaalissa ei ole luonnollista kosteutta. Valitse vesipohjainen liukuvoide tai paksumpi anaaliliukuvoide.
4. Ennen anustapin sisään työntämistä peräaukon lihakset voidaan rentouttaa ensin hyväilemällä niitä liukastetulla sormella.
5. Vähitellen voi mukaan ottaa pienen anaalitapin ja työntää sitä hitaasti sisään anaalikanavaan. Myös pumpattava anaalilelu voi olla hyvä aloittelijan vaihtoehto, sillä pumpattavalla anaalitapilla voidaan säädellä tapin kokoa itse. Anaali venyy huomattavan paljon ja anaaliseksi on turvallista ja nautinnollista, kun etenet rauhallisesti kehoasi kuunnellen.
6. Käytön jälkeen pese anustappi miedolla saippuavedellä ja desinfioi halutessa seksivälineille tarkoitetulla puhdistusaineella.
Anaalitapin kanssa tulee käyttää liukuvoidetta, sillä anaalissa ei ole luonnollista kosteutta samaan tapaan kuin esimerkiksi emättimessä.
On hyvä muistaa, että anaaliseksissä käytettyä seksivälinettä, sormea tai penistä ei tule ilman pesua laittaa emättimeen. Kaikista varminta on pitää anaalissa ja emättimessä käytettävät seksivälineet erikseen.
Seksiväline voidaan suojata myös kondomilla, jos sitä halutaan käyttää anaalin lisäksi myös emättimessä.

Silikoni on materiaalina hygieeninen ja kestävä. Se on hyvin siedetty materiaali, joka varastoi kehon lämpöä. Silikoninen anaalitappi siis lämpiää nopeasti kehon lämpöiseksi ja sen käyttö tuntuu aina miellyttävältä.
Silikoniset anaalitapit ovat jämäköitä, pinnaltaan sileitä ja riittävän joustavia, joten ne myötäilevät kehon liikkeitä sekä anatomiaa käytön aikana.
Silikonista valmistetun anaalitapin kanssa voidaan käyttää vain vesipohjaisia liukuvoiteita.
Lasiset anustapit ovat erittäin hygieenisiä ja kestäviä. Borosilikaattilasista valmistetut anaalitapit ovat oikein käsiteltyinä elinikäisiä seksivälineitä.
Lasinen anaalitappi luistaa hyvin ja sen kanssa voidaan käyttää myös silikoni- tai öljypohjaisia liukasteita.
Lasista valmistetun anaalitapin kanssa voidaan kokeilla lämpötilaerojen kautta saatuja aistinautintoja. Lasinen anaalitappi voidaan lämmittää kuuman veden alla tai viilentää jääkaapissa, jolloin anaalitapin käyttö voi tuoda jännittäviä ja uudenlaisia tuntemuksia erilaisten lämpötilaerojen kautta.
Lasinen anaalitappi on helppo pitää puhtaana ja ne ovat ulkonäöltään erittäin kauniita, vaikka yöpöydällä pidettäväksi.

Moottoroitu anaalitappi värisee, pulsoi, tekee edes-takaista työntöliikettä tai sen varsi voi pyöriä ympäri. Rimming-anaalitappien varsiosan sisällä on väriseviä ja pyöriviä helmiä, jotka ikään kuin nuolevat ja stimuloivat peräaukkoa.
Moottoroitujen anaalitappien tuomat seksuaalisen nautinnon kokemukset voivat olla erittäin voimakkaita ja niitä voidaan käyttää myös ilman moottoria, tavallisen anaalitapin tavoin.
Myös moottoroimattomaan anaalitappiin saadaan värinän tuomia ominaisuuksia, kun värisevä vibraattori painetaan kiinni anustapin kantalevikkeeseen, jolloin värinä johtuu tappiin.
Kauko-ohjattavat anaalitapit mahdollistavat kiihottavat seksileikit myös kumppanin kanssa, kun annat kumppanin määrätä tahdin.
Anaalitappi voi olla myös varustettu bluetooth-ominaisuudella, jolloin sen moottorin toimintoja voidaan ohjata älylaitteeseen ladatun sovelluksen kautta. Tällaiset App-seksivälineet ovat erittäin monipuolisia ja jännittäviä välineitä myös etäseksiin.
Toinen houkutteleva tapa stimuloida anaalia tapahtuu sähköimpulssien avulla. Sähköstimulaattorit ovat turvallisia seksileluja, joiden aikaansaamat tuntemukset ovat erilaisia kuin vibraattorien vastaavat. Molempien tavoitteena on tietenkin tuottaa mahdollisimman paljon nautintoa!
Sähköiseen lihasstimulaatioon (EMS) perustuvia anaalitappeja on markkinoilla ja löydät näitä sähköseksileluja myös Kaalimato.com:in tuotevalikoimasta.

Anaalitappi on kokeilemisen arvoinen myös emätinyhdynnässä. Yhdyntäliike saa tapin liikkumaan peräaukossa, joka voi tuoda naiselle erittäin kiihottavia ja nautinnollisia tuntemuksia.
Mies kokee yleensä erityistä mielihyvää, kun anaalissa oleva tappi saa emättimen tuntumaan tiukemmalta. Peräaukossa oleva anaalitappi voi myös ohjata emättimessä olevaa penistä osumaan nautinnollisen herkkiin pisteisiin, kuten naisen g-pisteeseen. Anustappi voi myös "hangata" miellyttävästi emättimessä liikkuvaa penistä.
Peppuseksiin suhtautuminen ja seksuaalisen mielihyvän kokeminen anaaliseksin ja anaalialueen hyväilyn kautta ovat yksilöllisiä.
Oman kehon kuuntelu, rauhallinen tutustuminen ja liukuvoide ovat tärkeitä seikkoja anaaliseksiin ja anaalialueen hyväilyyn tutustumisessa.
Miellyttävän kokemuksen jälkeen on helpompi lähteä tarkemmalle tutkimusmatkalle uusien seksuaalisten nautintojen maailmaan.
Anaalitappia kannattaa kokeilla itsetyydytyksessä ja myös muiden seksivälineiden kanssa.
Naisen itsetyydytyksessä anaalitapin kanssa yhtä aikaa voidaan käyttää erilaisia klitoriskiihottimia, dildoja tai vibraattoreita.
Mies voi käyttää anaalitappia yhdessä tekovaginan tai muun peniksen stimulointiin tarkoitetun masturbaattorin kanssa.
Miehille suunnatut eturauhaskiihottimet stimuloivat prostatan alueella sijaitsevaa miehen p-pistettä, jossa sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä.
Eturauhaskiihotinta voidaan käyttää sellaisenaan ja mies voi saada eturauhaskiihottimen kautta orgasmin ilman, että penistä edes kosketetaan.
Jos olet kaivannut silikoniselta anaalitapilta kokoa ja painoa, on tässä Kiotos-sarjan monsteridildossa siihen mahtava vaihtoehto!
Kiotos Monstar - Beast 39 toteuttaa fantasiasi monsterin kanssa penetroimisesta nautinnollisella tavalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Morveth Eye on erikoinen dildo fantasiasauvojen joukossa, sillä se tuijottaa Sinua herkeämättä penetraatiosi aikana. Mielikuvituksellinen ulkoasu ja jykevä koko mahdollistavat nautinnollisen seikkailun fantasiamaailmassa samalla kun tulet tyydytetyksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anna uteliaisuutesi kulkea pastellinsävyisillä värien aalloilla samalla kun nautit anaalitapin tuomasta stimulaatiosta. Pastel Seahorse-anaalitappi on käsin valmistettu ensiluokkaisesta, vartalolle turvallisesta silikonista...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä ihanasti värisevä ja "sormella" pyörittelevä ruusun muotoinen seksiväline sopii erityisesti anusaukon kiihottamiseen. Rimming tuntuu monista erittäin nautinnolliselta anaalin suuaukolla, kokeile rohkeasti!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Bad Bubblez - Goldfire anaalitappi, 7,5" on kaunis ja herkullisen kupliva anaalitappi kaikille eroottisesta fantasiamaailmasta tykkääville. Tätä tappia voidaan käyttää mainiosti myös vaginapenetraatiossa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä anaaliseksin supertyydyttäjä kiinnittyy imukupin avulla sileisiin pintoihin ja voit käyttää sitä myös valjaissa. Eri nopeuksisia työntöliikkeitä tekevä anustappi penetroi sinua kiihottavalla tavalla ja villisti värisevä moottori hoitelee loput.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Oletko kaivannut vaihtelua ja voimakkaampaa stimulaatiota anaali-ilotteluihin? Nyt sitä on tarjolla Wooomyn Coco-anaalitapilla, joista etenkin L-kokoinen tappi tuottaa voimakkaasti venyttävän ja täyteläisen tunteen! Kookas...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pitkä, taipuisa ja villin kiehtova anaalikäärme, joka vie nautinnon syvyyksiin!
Beasty Cocks -sarjan Eel of Ecstasy on uskomattoman pitkä ja yksityiskohtaisesti muotoiltu fantasiadildo, joka on saanut innoituksensa liskon, mustekalan ja lohikäärmeen piirteistä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nautinnollinen ja laadukas anaalikäärme anaaliseksiin. Saumaton, äänetön, hajuton, moottoriton, vesitiivis ja ah niin laadukas anaalikäärme vakuuttaa pituudellaan! Sivele pintaan vesipohjaista liukuvoidetta ja tee seksihetkistäsi hetkessä aivan uudenlaisia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin hekumallinen ja suurta tyydytystä tuova penishäkki anustapilla on markkinoiden aateliaa! Laadukas täyden palvelun setti miehille!
Superkestävästä ja joustavasta TPR-materiaalista valmistettu penishäkin ja anustapin yhdistelmä soveltuu käytettäväksi huomaamattomuutensa ansiosta ihan arkenakin!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!M-kokoinen Nocturne-anaalitappi on kuin ylistys muinaisille kreikkalaisille urheilijoille, jotka saivat päähänsä voitosta kertovan laakeriseppeleen Corona Laurean!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä 45 cm pituinen helmiäishohtoinen mestariteos on käsin valmistettu korkealaatuisesta, lääketieteellisestä silikonista, jonka kimmoisa pinta yhdistää kestävyyden ja visuaalisesti upean ulkomuodon.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ameriiikkalaiset on olevinaan niiiiin leveitä!! Ja niin on tämä anaalitappikin. Nyt Johnssonin Docci tahtoo suomipojankin pääsevän tämän muhkean anaalitapin makuun! Tämän anaalitapin kun täräytät hanuriin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Hännällä varustettu Black Axinite - 3 in 1 Anaalitappisetti kannalla mahdollistaa niin nautinnolliset anaaliseksihetkesi kuin roolileikkisikin helposti ja nautinnollisesti!
Pakkaus sisältää kolme kappaletta kohtuukokoisia anaalitappeja...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Täysin vesitiivis, äänetön ja saumaton Gold Ditto Beers dildo ei jätä mitään arvailujen varaan. Tämä laadukas, kullanvärinen dildo täyttää sekä anaalin että vaginan ihanalla täyteyden tunnulla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Florian-dildo on käsittämättömän hyvä peli kaikille rajummasta seksistä kiinnostuneille! Tällä dildolla ottaa master ja domina tilanteen helposti haltuun ja saa ansaitsemansa kunnioituksen subilta!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laita tämä "meteoriitti" anaaliisi, käynnistä moottori ja valmistaudu lähtemään lentoon! Upean näköinen, ladattava ja kaukosäädettävä anustappi on täydellinen sinulle, joka rakastat nuolemista!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Voimakasta värinää ja ihanan stimuloivia tuntemuksia tuottava Iceberg Rose -anaalitappi on valmistettu helppohoitoisesta ja käytössä erityisen miellyttävästä silikonista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Miellyttävästä silikonista valmistettu ruusumaisella kantaosalla varustettu Iceberg Rose -anaalitappi pitää sisällään tehokkaan moottorin, jonka ansiosta se tekee anaaliseksistä erityisen nautinnollista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pidätkö puppy-leikeistä? Voit tehdä seksileikeistäsi helpolla tavalla hauskemmat kun asetat anaaliisi terhakkaasti pystyssä pysyvät hännällisen anaalitapin.
Laadukkaasta silikonista valmistettu koiranhäntä-anaalitappi on vesitiivis...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiotos Monstar -tuotesarjaan kuuluva Beast 87 on fantasiamaailmaan kuuluva pumpattava petodildo, joka on kerrassaan kaunis ja erilainen yksilö dildojen maailmassa. Tyylikäs kimalteleva pinta, jossa yhdistyvät väreinä hempeä pinkki sekä vaalea helmiäinen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Superhyväntuntuisesta anustapista on moneksi! Leiki pupun hännällä varustetun anustapin kanssa kiihottavia roolileikkejä ja nauti voimakkaasti värisevistä rytmeistä tavallisen anustapin tapaan. Pupun häntä on irrotettava...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anaali- sekä vaginakäyttöön soveltuva dildo, joka johtaa nautinnollista sähköä kun sitä ohjataan erillisen kontrolliyksikön kautta. Uurrettu ja palloilla muotoiltu, käsihiottu alumiinidildo yhdistetään esimerkiksi Mystim Pure Vibes 3...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mystim-tuotteet ovat sähköiseen lihasstimulaatioon (EMS) perustuvia tuotteita. Mystim Romeo on tappi, jota voidaan käyttää sekä anaalissa että emättimessä ja se soveltuu sekä miehelle että naiselle. Romeo on valmistettu muovista ja alumiinista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Trixie-anaalitappi on kauniin värinen yksilö! Jämäkkä ja silti sopivan joustava Trixie on muotoiltu niin, että se tuottaa nautintoa sekä vagina- että anaalikäytössä. Varren kaarevuus, pallomainen pää...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Hän saapui ketunhäntä kainalossa... (jossa se ei tosin pysynyt kovin kauaa, kunnes se löysi tiensä muualle). Vanha sanonta saa nyt aivan uudenlaisen merkityksen!
Päästä sisäinen eläimesi vapaaksi ja aseta hännällinen anaalitappi itsellesi silitettäväksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ouch brändin raikkaan vihreässä värissä hehkuvat silikoniset anustapit ovat laadukasta silikonia, sileäpintaisia sekä taipuisia. Pakkauksessa on kolme erikokoista imukuppikannalla varustettua anaalitappia...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sileä ja pienikokoinen dildo sopii sekä vagina- että anaalipenetraatioon ja sitä voidaan käyttää myös strap on -valjaissa. Tyylikkään metallinhohtoinen dildo on valmistettu hygieenisestä ja kestävästä silikonista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ole rohkea ja tyydytetty: työnnä moottoroitu anustappi pyllyysi surisemaan! Geron-anaalivibraattori stimuloi anaalin hermopisteitä, tuo ihanan täyden tunteen ja värisee todella kiihottavasti!
Tämä naiselle ja miehelle sopiva...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sopivan kokoinen Butt Plug- anustappi on Doc Johnsonin taattua laatua!
Tässä anustapissa on ikäänkuin pehmeämpi pintakerros ja jämäkkä sisus. Tapin sileä pinta sujahtaa liukuvoiteen avulla anaaliin kätevästi ilman suurempia esteitä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas, silikoninen pataässää muistuttava tosimiehen (miksei naisenkin) anaalitappi on halkaisijaltaan jo sitä luokkaa (5,2 cm), että voidaan todeta sen tuntuvan siellä mihin aurinko ei paista!
Imukuppiominaisuudella varustettu...
Perus anaaliseksin voi muuttaa hauskaksi puppy-leikiksi ja näin tutustua anaaliseksiin hieman rennommalla otteella. Laadukkaasta silikonista valmistettu hännällinen anaalitappi on vesitiivis ja helposti puhdistettava.
Anaalitapin levein kohta on paksuudeltaan 3,4 senttiä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kokeneemmille anaaliseksin harrastajille on tarjolla nyt aivan uudenlaisia kokemuksia! Y-kirjaimen mallinen, levittävä anaalitappi venyttää anaalia todella voimakkaasti, leveyssuunnassa jopa 7,5 cm. Tämä värisevä anustappi ei jätä mitään arvailujen varaan...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä loisteliaasti muotoiltu kaksipäinen dildo on vesitiivis, hajuton, äänetön sekä taipuisa. Prostatan ja g-pisteen stimulointiin tarkoitettu dildo mahdollistaa monipuoliset tuntemukset anaalissa sekä prostatassa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaipaatko tuplastimulaatiota? ZENN-brändin prostata- ja g-piste dildo tarjoilee sitä mitä maukkaimmassa muodossaan! Käytitpä kumpaa päätä tahansa, anaali, prostata sekä emättimen G-piste saavat tarvitsemansa stimulaation.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!