Kaalimadossa vietetään nyt Fallos-festareita ja meillä on paljon tarjouksia miesten nautintoon ja hyvinvointiin.
Samalla juhlitaan myös Kansainvälistä miestenpäivää, jota vietetään 19.11.
Fallos tarkoittaa siitintä ja erityisesti erektiossa olevaa siitintä. Mieskuntoa, miehisyyttä ja miehen seksielintä erektiossa kuvaavaa fallossymbolia on käytetty muun muassa luonnonkansojen kulttuureissa sekä antiikin Kreikan ja Rooman eroottisessa taiteessa.
Falloksen muotoista seksivälinettä kutsutaan tekopenikseksi.
Kansainvälinen miestenpäivä perustettiin 1999 ja se tuli suosituksi aluksi Karibialla, josta se sittemmin levisi koko maailmaan.
Kansainvälisen miestenpäivän tarkoituksena on muun muassa kiinnittää huomiota erityisesti miesten terveyteen ja hyvinvointiin, sukupuolten tasa-arvon edistämiseen ja hyvien roolimallien korostamiseen.
Kansainvälisenä miestenpäivänä juhlistetaan myös miesten myönteisiä vaikutuksia muun muassa yhteisölle, perheelle ja parisuhteelle.
Päivän tavoitteena on myös luoda turvallisempi ja parempi maailma, jossa ihmiset voivat olla turvassa ja kehittyä täyteen potentiaaliinsa.
Kaalimato juhlistaa Fallosta ja tietysti myös Kansainvälistä miestenpäivää tarjoamalla huiman määrän miehille suunnattuja seksivälineitä ja muita tuotteita -20%:n alennuksella.
Kaalimadon Fallos-festaritarjouksista löydät parhaat seksivälineet peniksellisen henkilön nautintoon, niin fallosta kuin takalistoakin ajatellen.
Hyppää festarihumuun ja nauti!
Tarjoukset ovat voimassa 22.11.2025 asti.
Tämä masturbaattori sopii miehille, jotka pitävät tehokkaasta imusta ja terskaan kohdistuvasta värinästä. Pehmeästä materiaalista valmistettu tunneli...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sopivasti seksikkäät, ihoa myötäilevät Svenjoymentin Ronnie-alushousut käyvät hyvin arkikäyttöön housujen alle sekä iltojen iloksi kumppanin silmänruoaksi.
Nämä alushousut on valmistettu hieman joustavasta materiaalista.
SOHIMI:n Black Knight-automaattimasturbaattori on todellinen yön ritari, joka pelastaa käyttäjänsä urhoollisesti epämiellyttävistä paineista! Saat tämän rohkean pelastajan yksinoikeudella Suomessa vain Kaalimadosta!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukkaan Nexus-sarjan eturauhaskiihottimessa on kiveksiä ja penistä puristavat renkaat, sekä kaksi supertehokasta moottoria. Tämä eturauhaskiihotin tuottaa nautintoa jopa neljästä eri kohdasta – yhtä aikaa!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Polyuretaanilla päällystetyt Svenjoyment - Dickie stringit ovat miesten ihan omat push up-alushousut, joiden ideana on tuoda sukukalleudet reilusti esille. Etumuksessa on venyvä aukko josta kivekset sekä penis tulee työntää läpi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!YKSINOIKEUDELLA VAIN KAALIMADOSTA! SOHIMI:n Bole on raikas tuulahdus penispumppujen ja masturbaattorien maailmassa. Tämä penispumppu auttaa sinua kestämään menossa mukana pitempään jos haluat niin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämän kärsän alta paljastuu yllätys! Hauskat elefanttistringit kätkevät sisäänsä kiihottavan yllätyksen, kun penis laitetaan kärsän sisään. Kärsä nousee ja laskee erektion mukaan ja sekös vasta onkin hauskaa ja kiihottavaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Renegade Eturauhaskiihotin & penisrengas combo on huippulaadukas, sileäpintainen sekä vesitiivis nautinnon tuottaja. Pullea (paksuus 3,8 cm) eturauhaskiihotin stimuloi eturauhasta laajalta alueelta samalla kun kimmoisa ja venyvä penisrengas puristaa penistä pitäen erektion voimakkaana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nyt pelataan hieman toisenlaista pleikkaria! Erittäin laadukas ja näppärän kokoinen miehen "panokone" vatkaa penistä väsymättömästi erilaisilla nopeuksilla ja tahdeilla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tuntoaistin herkkyyttä vähentävä ja viilentävää, mentolia sisältävää liukuvoidetta voidaan käyttää missä vartalon osassa tahansa. Vesipohjainen liukuvoide soveltuu esimerkiksi anaaliseksiin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nyt se on keksitty! Nimittäin saman tapainen laite kuin naisten imevä klitoris-stimulaattori mutta miehille! Kiihottimen toimintaperiaate perustuu innovatiiviseen ilmanpaine- ja värähtelyteknologiaan, jotka yhdessä luovat uudenlaisen stimulaation tavan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä siroilla häpyhuulilla varustettu taskukokoinen tekovagina on kiihottavan tiukka ja valmiina ottamaan peniksen kokonaisvaltaiseen silkkiseen syleilyyn. Kiihottavan tuntuman kruunaa mukana oleva luotivibraattori, joka värisyttää tekovaginan tunnelia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Supersuositun Fleshlight-tuotesarjan tekijät ovat suunnitelleet tiukemman, kevyemmän ja lyhyemmän keinovaginan meneville miehille. Materiaalinsa ansiosta Fleshlight GO Surge Lady -tekovaginassa on samat upeat ominaisuudet kuin muissakin Fleshlight-tekovaginoissa mutta tämän keinovaginan etuna on sen kompakti koko...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä upea señorita ei takuulla jätä kylmäksi! Realistisesti muotoiltu ja oman käden puristuksella säädettävä pehmeääkin pehmeämpi Alexa Thomas Pocket Pussy -tekovagina vie nautinnon huipulle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Onko nuori, nätti ja viattoman näköinen viettelijätär Elsa Jean Sinunkin suosikkisi? Elsa Jeanin muotojen mukaan valettu ja hänen nimikirjoituksellaan varustettu Tasty-tekovagina on yksi Fleshlight Girls Signature Collectionin parhaiten myyviä malleja!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Leten SM500 on todellinen miehen panokone, jossa yhdistyvät edistyksellinen tekniikka, huippulaadukkaat materiaalit ja monipuoliset toiminnot. Tämä laite nostaa nautinnon uudelle tasolle tehokkaan teleskooppisen työntötoimintonsa ja ergonomisen kaksoiskahvansa ansiosta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämän aidompaa tekovaginaa markkinoilta tuskin löytyy! Mokan värinen Fleshlight Boost Bang -tekovagina on kuin 3D-mallinnos naisen vulvasta. Kiihottavasti ulkonevia, mokan värisiä häpyhuulia ja klitorista voidaan venytellä ja nuolla mielin määrin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Maailmankuulu suihinottokone on nyt entistä aidomman tuntuinen ja se kykenee tekemään jopa 220 edestakaista liikettä minuutissa! Huikeaa, eikö totta?
Autoblow AI Ultra -suihinottokoneessa on todella aidon tuntuinen, omassa kotelossaan oleva tekosuu...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pidä käsikahvoista kiinni, nojaa taaksepäin ja nauti! Käsien välissä pidettävän Wingman Plus -koneen pehmeän sisuksen ympärillä liikkuvat helmet hierovat penistä todella kiihottavan tuntuisilla tavoilla...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Asiakastoiveiden mukaisesti Boost It Up brändin penispumppu on tällä kertaa aivan perinteisesti paristokäyttöinen. Tämä on tietysti helpotus niille, jotka eivät syystä tai toisesta halua tai voi käyttää ladattavia akkukäyttöisiä laitteita.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä hieman erilainen ja voimakkaasti stimuloiva anustappi on vesitiivis ja ladattava. Tämä anustappi sopii niille, jotka kaipaavat anaali-iloihinsa jotain uutta ja jännittävää!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kuuluisan Bathmate-sarjan pumppauspallolla varustettu HydroXtreme penispumppu on entistä helppokäyttöisempi ja tehokkaampi. HydroXtreme penispumpun sisään muodostuva alipaine on tasainen, turvallinen ja tehokas.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Male Power - Peep Show Mini Short white-alushousut on valmistettu höyhenenkevyestä materiaalista joka joustaa loistavasti eikä hiosta. Tyylikäs verkkomainen kangas yhdistettynä leveään low rise-kuminauhavyötäröön tekevät näistä seksikkäistä alushousuista yhdet loistavimmista valinnoistasi!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Amelia kutsuu juuri sinut nauttimaan kiihottavan kuumista hetkistä kanssaan… Superpehmeästä, kimmoisasta ja aidonoloisesta TPE-materiaalista valmistettu tekovagina on näppäränkokoinen tyydyttäjä!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Airturn2 – Innovatiivinen yhdistelmä imua, värinää ja lämpöä!
Koe uudenlainen nautinto Airturn2-masturbaattorin kanssa! Tämä USB-ladattava ja moottoroitu laite yhdistää kolme miellyttävää toimintoa: imu...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Bulky Sip on juuri käteen sopiva ja miellyttävän kevyt (720g) tekoanus, jossa on muotoiltu insertti. Tämän kotelottoman ja vesitiiviin pienikokoisen torson kanssa voi pelehtiä vaikka kylvyssä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ylistetty, norjalainen The Handy™ on maailman edistyksellisin seksiväline, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun kokeilemaasi. Se on kestävä, voimakastehoinen ja helppokäyttöinen laatulaite, joka on fiksusti suunniteltu sopimaan todella monenkokoisille peniksille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Svenjoyment - Big Size Me stringit ovat ns. Swell Funktion mallia eli miesten ihan omat push up-kalsarit. Kiiltävän mustien stringien etumuksessa on aukko, jonka läpi penis ja kivekset laitetaan. Etumuksessa on neppareilla avattava kangasosa, joka ei ole irrotettavissa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä kiihottavan tiukka tekovagina on tehty uskomattoman pehmeästä, joustavasta ja "mehevästä" TPE-materiaalista (Pure Skin), joka on samalla sekä silkinpehmeä, että sopivasti napakka.
Kuten arvata saattaa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Uljas ja upea saksalainen suihinottokone on nyt päivitetty ja entistäkin parempi. Tyylikkäästi ja sporttisesti muotoiltu Suck-O-Mat® 2.0 tarjoaa aiempaa tehokkaamman, monipuolisemman ja stimuloivamman suihinottokokemuksen vieden sinut uusiin sfääreihin!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mystim Flexing Flavio on IHANA eturauhaskiihotin ja todellinen täsmätuote: voit taivuttaa sen haluamaasi asentoon ja se antaa sinulle nautinnollisia sähköimpulsseja, kun liität sen esimerkiksi Mystim Cluster Buster- Mystim Tension Lover 2...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Etsitkö eturauhaskiihotinta, joka ei jää puolitiehen?
Loveline-sarjan pyörivä eturauhaskiihotin on sinulle, joka haluat enemmän kuin vain värinää – tarkkaa stimulaatiota, kiihottavia toimintoja ja tuntumaa, joka vie mukanaan.
Tämän aitoakin aidomman 3D -tekosuun pehmeitä huulia voi vaikka suudella! Fleshlight-sarjan, mokan ruskea tekosuu jäljittelee ihmisen suuta ja nielua hämmästyttävällä tavalla, eikä sen insertti päästä käyttäjäänsä yhtään helpommalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Penistä imevä ja värisyttävä sekä kiveksiä voimakkaasti stimuloiva Fuck-O-Matic 2™ on laadukas tekovagina, joka on valmistettu erittäin aidon tuntuisesta Fanta Flesh -materiaalista. Tämä tekovagina tarjoaa ennenkokemattoman masturbaatiohetken kerta toisensa jälkeen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Koe unohtumattomat kyydit tämän ylellisen masturbaattorin kanssa! Teazers-sarjan moottoroitu masturbaattori vatkaa penistä edestakaisilla, pumppaavilla liikkeillä väristen samalla, kuin ampiainen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Miehen ikioma "panokone" tekee kaiken puolestasi! Näppärän kokoinen Wingman Pro -kone liikuttaa voimakkaasti muotoiltua pehmeää masturbaattoria edestakaisin liikkein värisyttäen sitä samalla. Lisäksi masturbaattorissa on lämmitystoiminto...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!YKSINOIKEUDELLA vain Kaalimadosta! SOHIMIN Pyrope on huikean tyylikäs ja kaunis masturbaattori, jonka käytön ja puhdistamisen helppous yllättää jokaisen. Usb-ladattava ja LCD-näytöllä varustettu masturbaattori nostaa väsyneimmänkin vehkeen taas toimintakuntoon.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Autoblow on tunnettu laadukkaista suihinottokoneista ja on valmistanut niitä jo vuosien ajan. Käänteentekevä VacuGlide on jotain aivan uutta niin tehoineen kuin imuimpulsseineen! Tämä kone ei jätä ketään kylmäksi...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Seksikkäät Svenjoymentin Cock ring stringit saavat kalusi näyttämään isommilta ja kiihottavilta. Stringeissä on kiinni metallinen penisrengas, jonka läpi penis tai sekä kivekset että penis työnnetään.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Uuden sukupolven masturbaattori vie masturbointisi nextille levelille. Järisyttävät vibra-aallot lyövät läpi harmaan kiven penikseesi samalla kun pehmeät jellypaisuvaiset hierovat Sinusta sen viimeisenkin tipan. Helli nahkanuijaasi ja hanki kerralla kunnon masturbaattori.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!