Liukuvoiteet

Ohita tuoteryhmä kuvaus

Liukuvoiteen käyttö tekee seksistä aina nautinnollisempaa! Liukkari sopii esimerkiksi leikkimieliseen koko vartalon liukastukseen, eroottiseen hierontaan, liukasteeksi yhdynnässä sekä kostukkeeksi seksivälineiden kanssa. Vain mielikuvitus on rajana.

Kaalimadolta liukuvoiteet kaikenlaiseen seksiin 

Makuliukuvoiteilla voit leikitellä ja nautiskella sekä nuolla niitä iholta ja intiimialueilta.

 

Vesi -ja silikonipohjaisia liukuvoiteita voi käyttää kondomin kanssa.

 

Silikonipohjainen liukuvoide ei sovellu käytettäväksi silikonista valmistettujen seksilelujen kanssa.

 

Hybridiliukuvoiteet ovat vesi- ja silikonipohjaisen liukuvoiteen yhdistelmiä ja ne sopivat käytettäväksi niin seksissä kuin seksilelujen kanssa.

Missä tilanteessa liukkaria tulee käyttää?

Liukuvoide sopii käytettäväksi kaikenlaiseen seksiin, sillä se tekee seksistä monella tavalla nautinnollisempaa.

 

Yleisesti ajatellaan, että liukuvoiteen käyttöön tarvitaan jokin ongelma, esimerkiksi naisen limakalvojen kuivuus tai kivulias yhdyntä. Liukkari on kuitenkin yksinkertainen ja nautinnollinen lisä niin esileikkiin kuin yhdyntäänkin, vaikka kostumisongelmia ei olisikaanPjur Woman Aloe tuo nautintoa erityisesti naiselle

 

Eri makuisilla liukuvoiteilla voi leikitellä koko keholla ja esimerkiksi silikoninen liukuvoide sopii hyvin myös koko vartalon hierontaan.

 

Makuliukuvoiteet voivat olla mukava lisä suuseksissä ja vesi- tai silikonipohjainen liukaste sormileikissä molemmilla.

 

Kun mukana on seksivälineitä, kannattaa liukuvoidetta hölvätä runsaasti.

 

Anaaliseksissä lisäliukastus on ehdoton, koska anaalissa ei ole luonnollista kosteutta.

Liukkari auttaa limakalvojen kuivuuteen

Toisinaan liukaste on tarpeen kuivien limakalvojen ja epämiellyttävän tai kivuliaan yhdynnän vuoksi. Limakalvot saattavat kuivua erinäisistä syistä, kuten lääkehoidon, imettämisen tai vaihdevuosien myötä.

 

Myös erilaiset elämäntilanteet voivat vaikuttaa limakalvojen kuivuuteen hetkellisesti, ja tällöinkin liukastusvoide on oiva apu seksiin.

 

Mikäli halutaan tulla raskaaksi kannattaa valita vesipohjainen liukuvoide sillä ne eivät estä siittiöiden liikkumista.

 

Kaalimato liukuvoide

Mikä on hyvä liukkari?

Liukuvoiteita on monia erilaisia eri käyttötarkoituksiin. Ennen liukuvoiteen hankkimista kannattaa miettiä omia tarpeita: tuleeko liukkari käytettäväksi yhdynnässä, seksilelujen kanssa, suuseksissä vai anaalissa?

 

Myös se, käytetäänkö kondomia vaikuttaa liukuvoiteiden valintaan.

Sopiiko kosteusvoide tai ruokaöljy liukuvoiteeksi?

Liukuvoiteet on suunniteltu juuri intiimialueiden limakalvoja ajatellen, joten ne ovat turvallisin valinta toimivan liukastuksen aikaansaamiseksi.

 

Useat käsi- tai kosteusvoiteet, aurinkovoiteet, vaseliini, oliiviöljy ja hierontaöljy haurastuttavat kondomin nopeasti ja eivät siksikään sovi liukuvoidetta korvaamaan.

 

Shunga Natural Contact tuo parempaa seksiä luonnollisesti

Mikä liukuvoide sopii kondomin kanssa?

Kondomin kanssa ei saa käyttää öljypohjaisia liukuvoiteita, sillä öljy saattaa haurastuttaa usein lateksista valmistettujen kondomien rakennetta ja vaarantaa ehkäisyn.

 

Kondomin kanssa tuleekin käyttää vesi- tai silikonipohjaisia liukasteita.

Liukuvoiteen käyttö yhdynnässä

Yhdynnässä voi käyttää huoletta vesi- ja silikonipohjaisia liukuvoiteita omien mieltymysten mukaan.

 

Öljypohjaisia liukuvoiteita on vältettävä, mikäli yhdynnässä käytetään kondomia.

 

Jos limakalvot ovat erityisen herkät kannattaa valita herkkäihoisen vesipohjainen liukuvoide.

 

Jos yhdyntään halutaan enemmän kitkaa runsaan emättimen kosteuden vuoksi kannattaa kokeilla vaseliinipohjaista, paksua liukuvoidetta.

 

Öljyä sisältävää vaseliinia käytettäessä kannattaa huomioida sen vedenläpäisemättömyys, joka vaikuttaa sen pois pestävyyteen.

 

Vaseliini ei peseydy pois limakalvoilta helposti, joten apuna tulee käyttää intiimialueille suunniteltua pesuainetta.

 

Vaseliinin annostuksessa tulee olla pihi, hyvin pieni määrä riittää! Rasvainen, öljypohjainen liukuvoide ei sovi yhteen kuitenkaan lateksi-kondomin kanssa.

Millainen liukkari sopii parhaiten anaaliseksiin?

Anaaliseksiin on suunniteltu omat anaaliliukuvoiteet, jotka ovat usein koostumukseltaan hieman paksumpia.

 

Anaaliseksissä voi kuitenkin käyttää kaikkia liukuvoiteita, kunhan muistaa, että öljypohjainen liukkari haurastuttaa lateksikondomia.

JO H2O Tropical Passion -makuliukkari

Makuliukuvoide sopii parhaiten suuseksiin

Suuseksissä liukuvoiteella voi saada aikaiseksi uusia jännittäviä makuja, jotka tekevät suuseksin antamisesta entistä miellyttävämpää.

 

Kokeile myös miltä viileät liukuvoiteet tuntuvat intiimialueilla. Kaalimadon valikoimista löytyy myös lämmittäviä liukuvoiteita, jotka tuovat kiihottavan lisän yhdyntään ja suuseksiin.

 

Makuliukuvoidetta valitessa kannattaa miettiä mikä marja, hedelmä tai muu maku maistuu itselle parhaiten. Pidätkö makeasta, kirpeästä, raikkaasta tai esimerkiksi vaniljaisesta mausta ja tuoksusta?

 

Useita makuliukuvoiteita voidaan huoletta nuolla iholta ja limakalvoilta. Tarkista kuitenkin pullon kyljestä, onko pullossa maininta, ettei se sovellu ns. sisäiseen käyttöön. Silloin kannattaa välttää suurien määrien nielemistä.

Millaiset liukuvoiteet sopivat parhaiten seksilelun kanssa?

Seksivälineiden kanssa hyvän liukuvoiteen ominaisuuksia määrittää välineen käyttötarkoituksen lisäksi seksivälineen materiaali.

 

Seksilelujen kanssa tulisi ensisijaisesti käyttää vesipohjaisia liukuvoiteita. Jos haluat käyttää silikonipohjaista tai öljypohjaista liukuvoidetta, kokeile pienelle alueelle miten liukaste reagoi seksilelun materiaalin kanssa.

 

Silikonista valmistettuja liukuvoiteita ei tule käyttää silikonista valmistettujen seksilelujen kanssa.

 

  • Vesipohjaiset liukuvoiteet sopivat parhaiten kaikkien seksilelujen kanssa. Ne sopivatkin edellä mainittujen lisäksi myös silikonista, Cyberskin- sekä Superskin-materiaalista valmistettujen tuotteiden kanssa.
  • Silikonipohjaisia liukuvoiteita voidaan käyttää lasista, metallista ja kovamuovista valmistettujen seksilelujen kanssa.
  • Hybridiliukuvoiteet ovat vesi- ja silikonipohjaisen liukuvoiteen yhdistelmiä, joissa on silikonisen liukuvoiteen liukuvat ominaisuudet. Hybridiliukuvoiteet sopivat käytettäväksi niin seksissä kuin seksilelujen kanssa.
  • Öljypohjaiset liukuvoiteet sopivat parhaiten yhdyntään ja kokovartalohierontaan. Öljypohjaisia liukuvoiteita voidaan käyttää lasista ja metallista valmistettujen seksivälineiden kanssa.

RFSU Turn up the Heat Massage glide

Voiko hierontaöljyä käyttää liukastamiseen?

Osa vesipohjaisista liukuvoiteista on yhdistelmätuotteita eli ns. hierontaliukasteita, jotka ominaisuuksiensa puolesta sopivat myös hierontaan.

 

Silikonipohjaiset liukuvoiteet soveltuvat myös kokovartalohierontaan.

 

Usein hierontaöljy on kuitenkin nimensä mukaisesti öljypohjainen, jolloin niiden käyttäminen liukasteena ei ole suositeltavaa kondomin kanssa.

 

Hierontaöljy on myös suunniteltu pikemminkin hierontaan ja tuomaan eroottisia tuntemuksia iholle ja siksi siltä puuttuvat liukuvoiteiden luistoa tuovat ominaisuudet.

 

Pjur Back Door Relaxing anaaliliukuvoide

Mitä stimuloivat liukuvoiteet oikein ovat?

Stimuloivilla tuotteilla voidaan vaikuttaa seksuaaliseen kiihottumiseen, peniksen ja klitoriksen verenkiertoon ja orgasmin saavuttamiseen.

 

Lisäksi löytyy lämmittäviä ja viilentäviä tuotteita, jotka tuovat jännittävää potkua intiimialueille.

 

Stimuloivien tuotteiden kategoriasta löydät Kaalimadossa myös puuduttavia tuotteita, joilla voidaan vaikuttaa herkkään siemensyöksyyn tai kevyesti puuduttaa peräaukon aluetta anaaliseksiä varten.

Liukuvoiteen käyttö

1. Liukuvoiteen käyttö on hyvä aloittaa valitsemalla oikea liukuvoide oikeaan tilanteeseen.
Muutama seikka on hyvä muistaa:
Vesipohjainen liukuvoide sopii sekä seksiin, että kaikkien seksivälinemateriaalien kanssa.
Lateksikondomin kanssa ei tule käyttää öljypohjaisia liukasteita.
Vesi- ja silikonipohjaisia liukuvoiteita voidaan käyttää kondomin kanssa.

 

2. Liukuvoidetta voidaan käyttää intiimialueilla sekä ulkoisesti että sisäisesti. Silikoniset liukuvoiteet sopivat myös vartalohierontaan.

 

3. Lisää liukuvoidetta haluamasi määrä joko suoraan intiimialueille, sormiin tai seksivälineen pinnalle. Silikonipohjainen liukuvoide ei haihdu samaan tapaan, kuin vesipohjainen liukuvoide, eikä sitä tarvitse yleensä lisätä samalla tavalla seksin aikana.

 

4. Käytön jälkeen pese liukuvoide pois seksivälineestä seksivälineen pesuohjeen mukaan. Vesipohjainen liukuvoide lähtee iholta vesipesulla. Silikonipohjaisen liukuvoiteen pois pesemiseen tarvitaan yleensä saippuaa.

 

4. Säilytä liukuvoide kuivassa, viileässä ja suoralta auringonvalolta suojattuna. Säilytä liukuvoide poissa lasten ulottuvilta. Liukuvoide säilyy avattuna pakkauksessa merkityn ajan. Älä käytä liukuvoidetta parasta ennen -päiväyksen jälkeen.

Kysymyksiä ja vastauksia liukuvoiteesta

Miten liukuvoidetta käytetään?
Liukuvoidetta lisätään haluttu määrä suoraan penikseen, klitorikselle ja vulvan alueelle, sormiin tai seksilelun pinnalle/sisään. Vesipohjaista liukuvoidetta voi joutua lisäämään toistuvasti, sillä se haihtuu ja imeytyy ihoon käytön aikana. Silikoni- ja öljypohjaista liukuvoidetta tarvitsee harvemmin lisätä kesken kaiken.

 

Mitä voi käyttää liukuvoiteena?
Liukuvoiteena voidaan käyttää myös kotoa löytyviä, kasvipohjaisia rasvoja tai öljyjä. On kuitenkin hyvä muistaa, että rasvoja tai ruokaöljyä ei tule käyttää kondomin tai seksivälineiden kanssa. Liukasteena käytettävän rasvan tai öljyn on hyvä olla mahdollisimman lisäaineeton. Jos kutinaa tai limakalvojen tai ihon ärsytystä esiintyy, rasvan/öljyn käyttö tulee lopettaa. 

 

Voiko vaseliinia, rypsiöljyä tai saippuaa käyttää liukkarina?
Vaseliinia ja rypsiöljyä voidaan käyttää liukkarina. On hyvä muistaa, ettei vaseliini tai rypsiöljy sovi yhteen lateksikondomin tai seksivälineiden kanssa (poikkeuksena lasista ja metallista valmistetut seksivälineet).
Saippua ei sovi liukuvoiteeksi sillä se voi kuivattaa ja ärsyttää ihoa sekä limakalvoja.

 

Lue lisää
PjurAqua - Liukuvoide, 100 ml
13.99 €

Erittäin korkealaatuinen saksalaisvalmisteinen, vesipohjainen liukuvoide. Tämä liukkari on testatusti mikrobiologisesti erittäin laadukas. Myös ihoa ja limakalvoja tehokkaasti kosteuttava sekä suojaava voide sopii käytettäväksi vaikka päivittäin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
JoydivisionAqua Glide - Anaaliliukuvoide, 100 ml
19.99 €
Testiryhmän arvio!

Liukuvoide, joka on suunniteltu erityisesti anaaliseksiin. Anaaliseksissä liukuvoide on aivan ehdoton apuväline, sillä anaalissa ei ole minkäänlaista luonnollista liukastetta. Vesipohjainen, pitkään liukuominaisuutensa säilyttävä liukuvoide tuokin anaaliseksiin toivottua luistoa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
PjurBasic - Vesipohjainen liukuvoide, 100 ml
7.99 €

Kevyt vesipohjainen liukastaja vaikka päivittäiseen hauskanpitoon.

Ihanasti liukuva liukkari sopii moneen käyttöön. Tehokkaasti myös ihoa kosteuttava voide on dermatologisesti testattu, hajuton, rasvaton ja öljytön.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
EasyGlideVesipohjainen liukuvoide, mansikka, 150 ml
9.99 €

Laadukas vesipohjainen EasyGlide-liukuvoide tarjoaa tyydyttävää, huoletonta ja luistavaa seksiä. Näppäränkokoisessa pullossa on kätevä levykorkki, jonka avulla liukastetta on helppoa ja hygieenistä annostella esim.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Water GlideFeel - Liukuvoide, 300 ml
13.99 €

Tämä täyteläinen, vesipohjainen liukuvoide tekee mitä lupaa: takaa erinomaisen ja pitkäkestoisen liukuvuuden! Silkkisen pehmeä, hajusteeton ja väriaineeton Water Glide Feel -liukuvoide tuo lisää aistillista tunnetta!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Mister BLUBE Thick - Vesipohjainen liukuvoide, 100 ml
14.99 €

Paksu on parempaa myös liukuvoiteessa. Mister B LUBE Thick on vesipohjainen liukuvoide, jossa yhdistyvät kaikki parhaat ominaisuudet entistä paksummassa versiossa. Paksu koostumus tekee siitä pitkäkestoisen ja helposti annosteltavan – eikä se tahmaa tai kuivu kesken.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
NUEITiramisu makuliukuvoide, 100 ml
15.99 €

Syötävän herkullinen tiramisun tuoksuinen liukuvoide vie nautinnon uudelle tasolle, yhdistäen täydellisen liukuvuuden ja vastustamattoman makuelämyksen. Tämä makuliukuvoide tuo seksiin luksusta ja leikkisyyttä...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Just GlideVesipohjainen liukuvoide, 1000 ml
33.99 €

Nyt saa lotrata liukkarilla, sillä tämä isoon pumppupulloon pakattu Just Glide -liukkari ei lopu heti kesken! Ihanan liukas, täyteläinen ja turvallinen, vesipohjainen liukuvoide antaa pitkäkestoista lisäluistoa ja nautintoa seksiin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
RFSUMagic - Liukuvoide, 75 ml
9.99 €

RFSU Magic liukuvoiteella lisäät helposti nautintoa seksiin. Se on erityisen hoitava liukuvoide, joka takaa pitkäkestoisen luiston vaativassakin käytössä.

Magic on vesi- ja silikonipohjainen voidemainen geeli, joka tuntuu seksissä taivaalliselle.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nature Body Lust Stimuli Warming Glide - Makuliukuvoide, 100 ml
12.99 €

Yhdyntään ja erityisesti suuseksiin sopiva vesipohjainen Lust Stimuli Warming Glide -makuliukuvoide lämpenee kevyesti kitkan vaikutuksesta ja antaa kiihottavaa stimulaatiota kehon herkimpiin kohtiin. Sen ainutlaatuinen yhdistelmä lämpöä ja stimuloivia ainesosia tuo seksiin enemmän nautintoa...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Just GlidePerformance - Hybridiliukuvoide, 20 ml
3.99 €

Suositun Just Glide -sarjan hybridiliukuvoiteessa on silikonisen liukuvoiteen pitkään liukuvat ominaisuudet, sekä vesipohjaisen liukuvoiteen helppous ja hinta!

Vesipohjaisena Just Glide Performance -liukuvoide peseytyy helposti iholta ja lakanoista.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Mister BLUBE - Vesipohjainen liukuvoide, 250 ml
23.99 €

Mister B:n laadukas vesipohjainen LUBE-liukuvoide sopii yhdyntään, masturbointiin, suuseksiin sekä hierontaan. Loistavan liukuvuutensa ansiosta nautit joka hetkestä!

Väritön Mister B -liukuvoide ei tahraa tai tahmaa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Natural PleasureVegaaninen liukuvoide, 120 ml
19.99 €

Liukuvuus ja kosteus tuovat lisää nautintoa seksiin. Luonnollisista ainesosista valmistettu vegaaninen liukuvoide on ihanan pehmeää, täyteläistä ja hyvin luistavaa.

Biohajoavasta kierrätysmuovista valmistetusta pumppupullosta helposti annosteltava...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
JoydivisionAqua Glide - Makuliukuvoide, mansikka, 100 ml
19.99 €

Ihanan mansikanmakuinen Aqua Glide-liukuvoide on vesipohjainen ja pitkään liukuominaisuutensa säilyttävä tuote. Liukuvoide käytettäväksi kondomin kanssa. Kliinisesti testattu.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
PjurPjur Toy Glide - Liukuvoide, 100 ml
13.99 €

Pjur Toy Glide on erityisesti seksilelujen ja masturbaattorien kanssa käytettävä vesipohjainen liukuvoide, joka tarjoaa pitkäkestoisen liukuvuuden ja miellyttävän käyttökokemuksen ilman tahmeutta.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Stimul8 S8 - Silikoniliukuvoide, 50 ml
19.99 €

Silikoniliukuvoide tarjoaa uskomattoman pitkäkestoista liukuvuutta ja silkkistä tuntumaa! Tämä korkealaatuinen silikoniliukuvoide ei kuivahda kesken touhujen eikä sisällä mitään turhaa!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nature Body Lust Stimuli - Lämmittävä hierontaliukaste, 100 ml
12.99 €

Hiero, maista, kiihotu ja harrasta uskomattoman ihanaa seksiä! Luonnon stimuloivia ainesosia sisältävä hierontaliukaste sopii parhaiten hierontaan ja esileikkiin mutta myös yhdyntään ja suuseksiin!

Tämä laadukas kiihottavasti lämmittävä...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
NUEIMinttu makuliukuvoide, 100 ml
15.99 €

Raikkaan mintun tuoksuinen liukuvoide on täydellinen valinta, kun haluat tuoda virkistävää raikkautta ja hauskuutta intiimeihin hetkiin. Sen makea maku ja viileän mintun tuoksu tekevät siitä ihanteellisen valinnan erityisesti suuseksiin!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Stimul8 S8 - Silikoniliukuvoide, 125 ml
29.99 €

Etsitkö pitkäkestoista ja silkinpehmeää liukuvoidetta? S8-silikoniliukuvoide tarjoaa poikkeuksellisen pitkäkestoisen luiston ilman kuivumista, joten se takaa nautinnollisen ja keskeytyksettömän kokemuksen.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nature Body Love for You - Lahjapakkaus, 2 x 100 ml
19.99 €

Erinomaisesti (vaikka itselle) lahjaksi sopiva Love for You Gift Box tuo seksiin herkullisia makuja, vietteleviä tuoksuja ja kiihottavaa lämpöä! Liukastepakkaus sisältää ihanan makuisen...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
EasyGlideAnaaliliukuvoide, 150 ml
7.99 €

Vesipohjainen erityisesti anaalikäyttöön tarkoitettu täyteläinen ja laadukas liukuvoide. Sen paksuhko koostumus liukastaa riittävästi eikä se valu vääriin paikkoihin.

Tämä laadukas saksalainen anaaliliukuvoide on koostumukseltaan pehmeää ja ihanan paksua.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
EasyGlideVesipohjainen liukuvoide, Vanilla, 150 ml
6.99 €9.99 €

Vaniljan ihanat aromit stimuloivat haju- ja makunystyröitäsi taivaallisen suuseksin ja eroottisten hetkienne aikana! Laadukas vesipohjainen EasyGlide-liukuvoide tarjoaa tyydyttävää, huoletonta ja luistavaa seksiä.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
PjurBasic - Silikonipohjainen liukuvoide, 100 ml
11.99 €

Tämä tuote sopii henkilöille, jotka kaipaavat huippukestävää liukuvuutta. Erittäin pitkään liukuva silikonipohjainen liukuvoide sopii käytettäväksi vaikka koko vartalolla. Liukuvoide sopii myös sooloseksiin ja yhdyntään.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Mister BLUBE - Vesipohjainen liukuvoide, 30 ml
7.99 €

Mister B:n laadukas vesipohjainen LUBE-liukuvoide sopii yhdyntään, masturbointiin, suuseksiin sekä hierontaan. Loistavan liukuvuutensa ansiosta nautit joka hetkestä!

Väritön Mister B -liukuvoide ei tahraa tai tahmaa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
PjurWoman Nude - Liukuvoide, 100 ml
15.99 €

Lisäaineeton, täysin hajuton ja mauton liukuvoide sopii herkkäihoisille. Naisen oma, vesipohjainen liukuvoide on suunniteltu erityisesti hellävaraiseksi tuotteeksi henkilöille, jotka haluavat mahdollisimman puhtaan tuotteen.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Just GlideAnaaliliukuvoide, 500 ml
24.99 €

Nyt saat puoli litraa vesipohjaista anaaliliukuvoidetta kätevässä pumppupullossa!

Laadukas ja täyteläinen Just Glide anaalliukuvoide on tarkoitettu erityisesti anaaliseksiin ja se antaa pitkäkestoista luistoa. Tämä liukuvoide on tuoksuton...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
RFSUAqua - Liukuvoide, 100 ml
13.99 €

Liukuvoide on helppo tapa lisätä nautintoa! Raikkaan tuoksuinen liukuvoide takaa pitkäkestoisen, luonnollisen ja nautinnollisen luiston!

Liukuvoide tuo seksiin vaihtelua ja lisää nautintoa. Tutun ja luotetun RFSU:n vesipohjainen...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
NUEIMeloni makuliukuvoide, 100 ml
15.99 €

Tämä raikkaan ja luonnollisen melonin makuinen liukuvoide tuo hauskan ja herkullisen lisän intiimeihin hetkiin. Melonin tuoksu ja maku tekevät tästä liukuvoiteesta miellyttävän valinnan erityisesti suuseksiin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
PjurMed Soft - Liukuvoide, 100 ml
22.99 €

Pjur Med Soft sopii kuville ja herkille limakalvoille. Jojoba-öljyä sisältävä, silikonipohjainen liukuvoide antaa täydellisen luiston hoitaen samalla ihoa ja limakalvoja.

Silikonipohjaisena tämä liukuvoide luistaa pitkään ja se tuntuu silkkisen pehmeältä.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nature Body Body Kiss - Lämmittävä hierontaliukaste, 100 ml
9.99 €

Anna kumppanillesi suloisesti lämmittävä ja sensuelli, huumaavan tuoksuinen ja ihanan makuinen hieronta! Body Kiss -hierontaliukaste sopii perinteiseen ja eroottiseen hierontaan, yhdyntään ja suuseksiin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
PjurWoman Bodyglide - Liukuvoide, 100 ml
22.99 €

Laadukas silikonipohjainen liukuvoide on suunniteltu erityisesti naisen herkälle iholle ja limakalvoille. Pitkään ja ihanasti liukuva voide ei sisällä hajusteita ja se on dermatologiseti testattu.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
NUEITikkukaramelli makuliukuvoide, 100 ml
11.19 €15.99 €

Vastustamattoman herkullinen tikkarin makuinen ja tuoksuinen makuliukuvoide tuo hauskaa makua ja aistikasta liukuvuutta intiimeihin hetkiin! Syötävän hyvän makuinen ja herkullisen tuoksuinen liukuvoide tekee suuseksistä hauskempaa ja maistuvampaa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Mister BFIST Extreme - Silikonipohjainen jellyliukuvoide, 500 ml
39.99 €

Laadukas Mister B:n silikonipohjainen liukuvoidejelly FIST Extreme omaa täydellisen liukuvuuden eikä se tahmaa! Liukuvoiteen viilentävä vaikutus saa kehon erogeeniset alueet kihelmöimään puuduttaen samalla kevyesti.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
NomaiSmooth Lube - Vesipohjainen liukuvoide, 50ml
15.99 €

Nomai Smooth Lube on hellävarainen ja tehokas vesipohjainen liukuvoide, joka tuo luonnollista liukkautta intiimiin hetkeen – yksin tai yhdessä. Aloe veraa sisältävä, hajusteeton koostumus on suunniteltu erityisesti herkälle iholle ja intiimialueiden pH-tasapainoa kunnioittaen.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Stimul8 S8 Cooling - Liukuvoide, 50ml
12.99 €

Raikkaan mintun tuoksuinen, täyteläinen liukuvoide saa aistit herkistymään entisestään! Levitä sitä intiimialueille ja tunne kiihottava viileys ja jännittävä kihelmöinti.

Pitkäkestoisesti liukastava...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Stimul8 S8 Warming - Liukuvoide, 50 ml
9.99 €

Laadukas S8 Warming -liukuvoide saa intohimon liekit roihuamaan! Tämä vesipohjainen liukuvoide tuo lempeästi lämmittävää ja kihelmöivää tunnetta iholle ja limakalvoille.

Aavistuksen mintulle tuoksuva...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SwedeWoman Sensitive - Liukuvoide, 120 ml
19.99 €

Erityisesti naisille suunniteltu korkealaatuinen, vesipohjainen liukuvoide hellii naisen herkkää intiimialueen ihoa. Täyteläinen ja silkkinen Woman Sensitive-liukuvoide sisältää kamomillaa ja aloe veraa...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Skins Excite - Stimuloiva liukuvoide, 130 ml
19.99 €

Stimuloiva ja vesipohjainen Skins Excite-liukuvoide on koostumukseltaan kevyt ja silkkisen sileä – ripauksella kiihottavaa kipinöintiä! Liukuvoiteeseen on lisätty luonnollisia ainesosia, jotka tekevät siitä hellästi kihelmöivän.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Fist ItExtra Thick Fisting Lube - Liukuvoide, 500 ml
38.99 €

Fist It -sarjan vesipohjaiset liukuvoiteet isossa pumppupullossa. Pitkään liukuvia ja kaikenlaiseen seksiin sopivia Fist It -liukuvoiteita on helppo annostella kätevästä pumppupullosta. 500 ml kokoisesta pullosta riittää läträttävää pidemmäksikin aikaa!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Kaurilan Sauna Luomu Kookosöljy, 125 g
24.99 €
Testiryhmän arvio!

Kaurilan Sauna Luomu Kookosöljy on ihana luonnonmukainen luksustuote sinulle ja kumppanillesi. Tuoksuton kookosöljy on eettinen, ekologinen, hellävarainen ja ihoa hoitava vaihtoehto hierontaöljyksi sekä liukuvoiteeksi.

Monipuolisesti käytettävä...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Sivu2/5