Miesten seksilelut toimivat niin miehen itsetyydytyksessä kuin parisuhteen seksissäkin. Miesten seksilelut tuovat kaivattua vaihtelua masturbaatioon, niiden avulla voidaan vahvistaa erektiota ja lisätä seksuaalista mielenkiintoa sekä kiihottumista.
Miesten seksilelut koostuvat kattavasta valikoimasta erilaisia seksileluja. On hyvä muistaa, että lähes kaikki seksilelut sopivat myös penikselliselle henkilölle ja niitä kannattaakin kokeilla rohkeasti eri tavoilla.
Miesten seksilelut ovat tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen, tyydytykseen, voimakkaampiin orgasmeihin, erektiokykyyn sekä seksielämän piristämiseen.
Miesten seksilelujen avulla voidaan toteuttaa fantasioita, edesauttaa seksuaaliterveyttä ja parantaa parisuhteen seksielämää.
Miehille suunnattujen seksivälineiden kautta mies voi saada uudenlaisia tuntemuksia, toteuttaa seksuaalisuuttaan sekä saada uusia ideoita seksuaalisen nautinnon aikaansaamiseksi.
Kaalimato.com seksikauppa on erinomainen paikka tutustua miesten seksilelut-valikoimaan ja hankkia laadukkaita, monipuolisia ja tietysti nautinnollisia miesten seksivälineitä.
Katso myös kaikki seksilelut, seksilelut pariskunnille sekä seksilelut naisille!

Sisältö
Miesten seksilelut ovat kasvattaneet huimasti suosiotaan viimeisten vuosien aikana. Miesten seksilelu-valikoima onkin kasvanut hurjaa vauhtia ja miehille on tarjolla yhä monipuolisempia seksileluja.
Seksivälineiden valmistajat ovat satsanneet miesten seksivälineiden suunnitteluun, valmistukseen sekä markkinointiin ja se näkyykin positiivisesti esimerkiksi laadukkaissa ja hyväntuntuisissa materiaaleissa, entistä parempana muotoiluna sekä kehittyneenä teknologiansa.
Yksi esimerkki miehille suunnattuja seksivälineitä valmistavasta ja maailman laajuista suosiota nauttivasta seksivälinebrändistä on Fleshlight.
Miesten seksileluista on haluttu tehdä entistä käyttäjäystävällisempiä ja tietysti nautinnollisempia.

Miesten seksilelut ovat ensisijaisesti tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen peniksen stimulaation kautta.
Moni mies on tottunut saamaan tyydytystä oman käden kautta eli runkkaamalla ja saattaa kokea, ettei seksiväline ole tarpeellinen. Kuitenkin useat miehet, jotka ovat ottaneen seksivälineen mukaan masturbaatioon eivät vaihtaisi takaisin pelkästään omalla kädellä saatuun tyydytykseen.
Miehen seksilelulla saatu nautinto ja tyydytys voi poiketa paljonkin omalla kädellä tuotetusta stimulaatiosta, jolloin uudet, tavallisesta poikkeavat ja entistä nautinnollisemmat kokemukset ovat mahdollisia. Miesten seksileluja kannattaakin kokeilla ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.
Miesten seksilelut tuovat parisuhteen seksiin lisää säpinää, uusia tuntemuksia sekä hauskoja ja jännittäviä kokemuksia.
Erityisesti pitkissä parisuhteissa seksielämä tuppaa jämähtämään tiettyihin kaavoihin ja ennalta arvattaviin tuntemuksiin. Miesten seksilelut voivat pelastaa väljähtäneen seksielämän, sillä niiden avulla pariseksiin saadaan kaivattua vaihtelua ja jännitystä.
Miesten seksileluja voidaan käyttää esileikissä, suuseksissä, käsiseksin yhteydessä sekä vaihtoehtona penetratiiviselle seksille. Useita miehille suunnattuja seksileluja voidaan käyttää myös yhdynnän aikana ja toisaalta niiden avulla voidaan edesauttaa erektion muodostumista, jolloin yhdyntäkin mahdollistuu helpommin.

Miesten seksileluilla on yleisessä keskustelussa negatiivisempi leima kuin naisten seksileluilla ja niiden käyttöön on liittynyt tabuja.
Miesten seksileluihin liittyvät negatiiviset asenteet voivat johtua miehen omista asenteista ja opituista ajattelumalleista, joiden mukaan yhdyntä on ainoa oikea tapa harrastaa seksiä tai seksivälineen käyttö vähentää ”miehisyyttä”.
Toisaalta seksilelujen käyttö on liitetty negatiivissävytteiseen miehen masturbointiin, joka nykytiedon mukaan on vain hyväksi miehen terveydelle sekä seksuaaliselle hyvinvoinnille.
Onneksi miesten seksileluista puhutaan enemmän ja suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi. Myös Kaalimato haluaa tuoda aktiivisesti esille miesten seksuaaliseen nautintoon sekä seksivälineisiin liittyvää positiivista sanomaa, huumoria ja seksuaaliterveydellisiä vaikutuksia.
Osa naisista suhtautuu kriittisesti miesten seksileluihin, mutta suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi.
Miehen seksilelun mukaan ottaminen yhteiseen seksiin voi aluksi tuntua haastavalta ja puheeksi ottamisen voi aluksi tehdä yleisellä tasolla. Ihanteellisinta on viettää yhteistä parisuhdeaikaa, tutustuen samalla verkkokaupan seksivälinevalikoimaan ja tilata miehen seksilelu yhdessä.
Kumppanin kanssa voidaan sopia, tutustuuko mies seksileluun ensin yksin vai tutkitaanko sitä yhteistuumin. Seksivälineen toimintoihin kannattaa tutustua rauhassa ennen varsinaista käyttöönottoa ja muistaa, ettei yhtä ainoaa oikeaa tapaa käyttää seksivälinettä ole.

Paras seksilelu miehelle on tietysti sellainen, josta mies itse pitää ja minkä käytön hän kokee parhaaksi juuri itselleen. Miehet arvostavat seksileluissa helppohoitoisuutta, hyväntuntuista materiaalia sekä tuntumaa.
Jokainen mies on yksilö omine mieltymyksineen sekä tarpeineen – kun yksi pitää perinteisestä tekovaginasta, toinen haluaa saada nautintoa masturbaattorin avulla.
Miesten seksileluja ovat myös muun muassa penispumput, penisrenkaat, eturauhaskiihottimet ja anaalitapit. Myös seksinuket ovat pääosin suunnattu miehille.
Myös naisille suunnattuja vibraattoreita voidaan käyttää peniksen, kivesten ja vaikka koko vartalon värisevään nautintoon.

Mies voi saada seksuaalista nautintoa minkä tahansa kehon osan kautta, mutta miehen ehdottomasti herkin alue on terska sekä sen alapuolella sijaitseva frenulum.
Myös kivekset, väliliha ja eturauhasen kohdalla sijaitseva, miehen g-pisteeksikin kutsuttu, alue ovat seksuaalisesti herkkiä alueita.
Miehille suunnatut seksilelut pyrkivät stimuloimaan miehen herkkiä alueita ja erityisesti penistä sekä terskaa.
Miehen seksilelujen toiminta voi perustua penikseen kohdistuvaan pyörivään, imevään tai edestakaiseen liikkeeseen, seksilelun sisällä oleviin muotoihin, kuten nystyröihin ja juomuihin, tai värinään. Myös ilmanpaineteknologialla toimivia miesten seksileluja on tullut markkinoille.

Miehen eturauhasen eli prostatan alueella sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä ja mies voikin saada erittäin vahvoja seksuaalisen nautinnon kokemuksia sekä orgasmeja tämän alueen stimulaation kautta.
Anaalialue on kokonaisuudessaan seksuaalisesti herkkä alue ja osa ihmisistä kiihottuu erityisesti tämän alueen kiihottamisesta. Anaalialueen sekä prostatan stimulointia seksivälineillä kannattaa kokeilla rohkeasti ja omia tuntemuksiaan kuunnellen.
On hyvä muistaa, että myös vulvallisille henkilöille suunnattuja seksivälineitä voidaan käyttää miehen anaalinautintoihin. Tästä esimerkkinä ovat kantalevikkeellä varustettu dildo tai vibraattori.
Kaalimato.com:in valikoimasta löydät monipuolisesti erilaisia miesten seksileluja, joiden kautta voit tutustua seksuaaliseen nautintoosi, saada tyydytystä, hyvää oloa sekä piristystä seksielämään.
Jälleen kerran SOHIMI osaa yllättää erikoisella ja innovatiivisella muotoilullaan sekä toiminnallisuudellaan seksivälinemarkkinoilla! Tämän hekumallisen supertyydyttäjän saat Suomessa yksinoikeudella vain Kaalimadolta!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässä kiihottavan pehmeässä tekovaginassa on isot ja ulkonevat häpyhuulet, jotka ovat muotoiltu erittäin aidon näköisiksi. Kätevästi kädessä pidettävässä tekovaginassa on suloisen tiukka ja stimuloivasti muotoiltu tunneli.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kullan värisessä anustapissa on glamouria! Metallisen anaalitapin kannassa on smaragdinvihreä akryylikoriste ja sen avulla voidaan nauttia myös lämpötilaerojen tuomista, seksuaalisen nautinnon tuntemuksista.
Alumiinista valmistettu anustappi tuntuu aluksi viileältä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pirteän pinkillä karvapäällysteellä vuoratut ja ihanan nautinnolliset käsiraudat ovat jännittävän bondagen vakiovaruste!
Helppokäyttöiset ja tukevat käsiraudat on helppo ottaa mukaan yhteisiin seksiseikkailuihin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tutustu bondage-seksin maailmaan helposti ja turvallisesti. Nämä kevyet ja helppokäyttöiset käsiraudat sopivat erinomaisesti aloittelijoille ja johdattavat sinut sekä kumppanisi bdsm-henkisen seksin kiihottavaan maailmaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Herkullisen näköinen tekovagina kostuu kiihottavan liukkaaksi, kun siihen lisätään pieni määrä vettä. Ihon kaltaisesta ja puristeltavan pehmeästä Fanta Flesh® -materiaalista valmistettu tekovagina on hämmästyttävän aidon tuntuinen ja siinä on ulkonevat...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikkäät ja laadukkaat, metalliset nänninipistimet puristavat nännejä kiihottavan napakasti ja roikkuva ketju lisää suloisen tuskan määrää. Puristuksen voimakkuutta säädetään portaattomasti säätöruuveilla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Muhkeisiin mittoihin pumpattava, penistä muistuttava anaalidildo tuo kiihottavaa täyteyden tunnetta sekä anaalin että emättimen kautta. Laadukas ja kestävä pumpattava anustappi on valmistettu silikonista, joka on käytössä aina miellyttävän tuntuinen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Fleshlight Fantasy - Lilith Fukumoto Shokushu – anime-fantasiaa parhaimmillaan!
Fleshlight Fantasy Lilith Fukumoto Shokushu on täydellinen valinta niille, jotka haluavat yhdistää anime-fantasian ja intensiivisen nautinnon.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kun haluat kaiken - paineen, puristuksen ja hallitun intensiteetin valitse Fleshlight Girls Kayley Gunner Fully Loaded -tekovagina!
Tämä Fleshlight on todellinen voimannäyte: se on tiukka, yksityiskohtainen ja suunniteltu tuottamaan jatkuvaa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Fleshlight GO Torque Ice masturbaattori on kiihottavan läpinäkyvä, stimuloiva ja tiukka! GO-mallit ovat perinteisiä Flesukoita hieman lyhyempiä, joten ne sopivat normaalimittaisten lisäksi myös hieman maltillisemman mittaisille peniksille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Höyhenhuiskan sekä piiskan yhdistelmä tuo uutta tuntumaa eroottisiin leikkeihisi. Huiskaosa on hienovarainen ja herkkä väline eroottisiin leikkeihin, jossa yhdistyvät keveys, kiusoittelu ja aistillisuus. Sen pehmeät höyhenet hyväilevät ihoa kevyesti...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Miellyttäväntuntuiset, napakat ja joustavat penisrenkaat parantavat nautintoa ja suoritusta. Ja mikä parasta, näyttävät hyviltä! Tämä pakkaus sisältää kolme erikokoista silikonista penisrengasta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Asteittain suurenevat anaalitapit mahdollistavat anaalitappien kokeilemisen turvallisesti ja helposti! Tällä lilanvärisellä anaatappisetillä saadaan stimuloitua sulkijalihasta hellävaraisesti sekä monipuolisesti. Kaikissa tapeissa on ns. venekanta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Penissukka kuulavibraattorilla on seksiväline, joka on suunniteltu parantamaan seksuaalista kokemusta sekä käyttäjälle että kumppanille. Passion Advancer yhdistää penissukan (eli peniksen päälle asetettavan pehmeän...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Voi että on söpö! Nyt voit lopettaa pelkän asiasta haaveilun, sillä tarjolla on jotain ihanaa koko käden täydeltä.
Pocket Pussy Megan -tekovagina on yksi sarjan pienempikokoisimpia, kauniilla häpyhuulilla varustettu taskukokoinen pimpero...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sohimin Demon penispumppu - Erittäin tehokas työkalu parempaan suorituskykyyn! Yksinoikeudella Suomessa vain Kaalimadolta!
Haluatko parantaa verenkiertoa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huikeaa tyydytystä ja hyväilyä luvassa! Tämä monipuolinen kiihotin sopii niin kumppani- kuin sooloseksiin sukupuolesta riippumatta. Yksinoikeudella Suomessa vain Kaalimato.comista!
Sohimin 3 in 1 Triceratops-kiihotinta voidaan käyttää niin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jos Sinulla on ollut haasteita ylläpitää erektiota, tämä Dorcel Maximize Ring voi olla ratkaisu. Pujota helminauhaksi muotoiltu, silkinsileästä silikonista valmistettu penisrengas peniksesi juureen kun se on erektiossa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaunis ja hempeänvärinen SOHIMI:n Torpedo on anaalitappi, joka muistuttaa ulkoisesti lohikäärmeen munaa. Tällä kimmoisalla mutta jämäkällä anaalitapilla saat erilaista stimulaatiota sulkijalihakseesi fantasiamaailman tyyliin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jos anaaliseksi kiinnostaa, on tällä pienikokoisella Shots Toysin anaalitapilla helppo aloittaa siihen tutustuminen! Sileästä ja pehmeästä silikonista valmistettu anaalitappi on ihanteellinen esim. yhdynnän tai sooloseksin aikana käytettäväksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Voi tätä nautinnon määrää! Xocoon-pariskuntavibraattori penis- ja kivesrenkaalla tuo penetraatioon aivan uusia ulottuvuuksia ja äärettömän nautinnollisia tuntemuksia – molemmille.
Peniksen varteen kiinnitettävä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sano Ramrod, kun haluat kovempaa erektiota! Tämä klassinen penispumppu on erittäin helppokäyttöinen ja tehokas väline kovempaan ja pitkäkestoisempaan erektioon. Eikä siinä vielä kaikki...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SOHIMI:n Wangr on ergonomisesti upeasti käteen sopiva kompaktinkokoinen tuplamasturbaattori. Kokonsa ansiosta tämä masturbaattori soveltuu käytettäväksi sellaisenaan tai suuseksin lisämausteena.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ai että, nyt on autuasta anaali-ilottelua luvassa! Nimittäin kolmen erikokoisen tapin Butt Fantasy -setti on täydellinen pakkaus anaaliseksin aloittamiseen tai jo kokeneemman anaaliharrastajan lelulaatikkoon. Kärjestä kapeat anaalitapit on miellyttävä työntää anaaliin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Oluella on aivan erityinen paikka meidän suomalaisten sydämissä. Mutta entäpä jos olutta voisikin nauttia ulkoisesti? Ja entä jos bissen imuttelun sijaan oluttölkki imisikin sinua? No, nyt sekin on mahdollista!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Oletko aina halunnut olla suloinen pikku pupunen? Vai kiihottaisiko söpö pörröhäntä kumppanin tarakassa? Oli miten oli, Ouch-sarjan soma, vaaleanpunaisella pupunhännällä kruunattu anaalitappi on ihastuttava ja leikkisä mauste makuuhuoneeseen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiiltäväpintainen ja ihanan silkkisen tuntuinen sidontaliina on bondage-seksin ja eroottisen kiusoittelun ehdoton väline. Pitkä ja leveä, kaksinkertainen side sopii sidonnan lisäksi myös kehon erogeenisten alueiden herkään sivelyyn.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä värisevä penisrengas on hyvin muotoiltu ja silkkisentuntuisesta silikonista valmistettu. Ohut, joustava ja sopivan napakka penisrengas pujotetaan peniksen juureen ja se pitää erektion kovana ja kestävänä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lola tietää täsmälleen, mitä kaipaat! Lola on pehmeä, aidonoloinen ja helppokäyttöinen tekovagina ja -anus, joka on kuin tehty omiin sooloiluhetkiin. Se tarjoaa nautinnollisen ja realistisen kokemuksen, joka on suunniteltu juuri sinua varten.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Todella aidon näköinen ja tuntuinen penissukka tuo muhkeasti lisää pituutta ja paksuutta penikseesi. Pujota penissukka erektiossa olevan peniksen päälle ja olet valmis, vaikka mihin!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässä Fleshlight Quickshot -masturbaattorissa on kaksi erilaista suuaukkoa, jotka tarjoavat kiihottavaa valinnanvaraa: toisessa päässä on herkulliset häpyhuulet ja toisessa tiukka anusaukko. Ja mikä mainiointa – molemmat on valettu hekumallisen pornotähden Mia Malkovan muotojen mukaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässä Fleshlight Quickshot tuplamasturbaattorissa on kaksi erilaista suuaukkoa: toisessa päässä herkulliset häpyhuulet ja toisessa houkutteleva ryppyreikä, molemmat valettu kuuman pornotähden Riley Reidin muotojen mukaan (pienemmässä koossa kylläkin).
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jos peppuseksi kiinnostaa niin tällä pienikokoisella ja pirteänvärisellä Flirts-tuotesarjan anustapilla on helppo aloittaa tutustuminen! Sileästä ja pehmeästä silikonista valmistettu anaalitappi on ihanteellinen esim.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SEI MIO:n keinonahkainen ruoska on seksiväline, jota käytetään BDSM-leikeissä. Se on monipuolinen väline, joka soveltuu sekä aistillisiin että intensiivisempiin käyttötarkoituksiin riippuen siitä, miten sitä käytetään.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kompaktinkokoinen Selena-Rouse-seksinukke on SOHIMI:n taattua viehkeyttä parhaimmillaan. Saat tämän TPE-materiaalista valmistetun kimmoisan ja lihaisan seksinuken yksinoikeudella Suomessa vain Kaalimadosta!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Penis-kivesrengas tekee koko kalupaketista kovan ja piukean! Silikonisessa ja säädettävässä peniskivesrenkaassa on kätevät ja helppokäyttöiset lukot.
Tämä tuplarengas kiristetään peniksen sekä kivesten tyveen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pitävien ranne- ja nilkkakahleiden avulla sidot kumppanisi pitävästi minne tahansa! Tämä helppokäyttöinen ja laadukas saksalainen sidontasetti on ollut yksi suosituimmista bondage -seteistä jo vuosien ajan!
Pakkauksessa on neljä samankokoista...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Beginner's Power Pump -penispumppu on erinomainen aloittelijan pumppausväline. Tämä penispumppu on erittäin helppokäyttöinen, tehokas väline kovempaan ja pitkäkestoisempaan erektioon. Pehmeä PVC-kaulus takaa ilmatiiviyden ja nautinnollisuuden.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässä ZENN - 10-osainen BDSM-setti aloittelijoille sisältää bondageseksissä tarvittavat perusvälineet. Tuotepakkaus sopii hyvin BDSM:n parissa aloitteleville. Näiden avulla voit aloittaa perehtymisesi alistumiseen, alistamiseen sekä sidontaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!