Miesten seksilelut toimivat niin miehen itsetyydytyksessä kuin parisuhteen seksissäkin. Miesten seksilelut tuovat kaivattua vaihtelua masturbaatioon, niiden avulla voidaan vahvistaa erektiota ja lisätä seksuaalista mielenkiintoa sekä kiihottumista.
Miesten seksilelut koostuvat kattavasta valikoimasta erilaisia seksileluja. On hyvä muistaa, että lähes kaikki seksilelut sopivat myös penikselliselle henkilölle ja niitä kannattaakin kokeilla rohkeasti eri tavoilla.
Miesten seksilelut ovat tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen, tyydytykseen, voimakkaampiin orgasmeihin, erektiokykyyn sekä seksielämän piristämiseen.
Miesten seksilelujen avulla voidaan toteuttaa fantasioita, edesauttaa seksuaaliterveyttä ja parantaa parisuhteen seksielämää.
Miehille suunnattujen seksivälineiden kautta mies voi saada uudenlaisia tuntemuksia, toteuttaa seksuaalisuuttaan sekä saada uusia ideoita seksuaalisen nautinnon aikaansaamiseksi.
Kaalimato.com seksikauppa on erinomainen paikka tutustua miesten seksilelut-valikoimaan ja hankkia laadukkaita, monipuolisia ja tietysti nautinnollisia miesten seksivälineitä.
Katso myös kaikki seksilelut, seksilelut pariskunnille sekä seksilelut naisille!

Sisältö
Miesten seksilelut ovat kasvattaneet huimasti suosiotaan viimeisten vuosien aikana. Miesten seksilelu-valikoima onkin kasvanut hurjaa vauhtia ja miehille on tarjolla yhä monipuolisempia seksileluja.
Seksivälineiden valmistajat ovat satsanneet miesten seksivälineiden suunnitteluun, valmistukseen sekä markkinointiin ja se näkyykin positiivisesti esimerkiksi laadukkaissa ja hyväntuntuisissa materiaaleissa, entistä parempana muotoiluna sekä kehittyneenä teknologiansa.
Yksi esimerkki miehille suunnattuja seksivälineitä valmistavasta ja maailman laajuista suosiota nauttivasta seksivälinebrändistä on Fleshlight.
Miesten seksileluista on haluttu tehdä entistä käyttäjäystävällisempiä ja tietysti nautinnollisempia.

Miesten seksilelut ovat ensisijaisesti tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen peniksen stimulaation kautta.
Moni mies on tottunut saamaan tyydytystä oman käden kautta eli runkkaamalla ja saattaa kokea, ettei seksiväline ole tarpeellinen. Kuitenkin useat miehet, jotka ovat ottaneen seksivälineen mukaan masturbaatioon eivät vaihtaisi takaisin pelkästään omalla kädellä saatuun tyydytykseen.
Miehen seksilelulla saatu nautinto ja tyydytys voi poiketa paljonkin omalla kädellä tuotetusta stimulaatiosta, jolloin uudet, tavallisesta poikkeavat ja entistä nautinnollisemmat kokemukset ovat mahdollisia. Miesten seksileluja kannattaakin kokeilla ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.
Miesten seksilelut tuovat parisuhteen seksiin lisää säpinää, uusia tuntemuksia sekä hauskoja ja jännittäviä kokemuksia.
Erityisesti pitkissä parisuhteissa seksielämä tuppaa jämähtämään tiettyihin kaavoihin ja ennalta arvattaviin tuntemuksiin. Miesten seksilelut voivat pelastaa väljähtäneen seksielämän, sillä niiden avulla pariseksiin saadaan kaivattua vaihtelua ja jännitystä.
Miesten seksileluja voidaan käyttää esileikissä, suuseksissä, käsiseksin yhteydessä sekä vaihtoehtona penetratiiviselle seksille. Useita miehille suunnattuja seksileluja voidaan käyttää myös yhdynnän aikana ja toisaalta niiden avulla voidaan edesauttaa erektion muodostumista, jolloin yhdyntäkin mahdollistuu helpommin.

Miesten seksileluilla on yleisessä keskustelussa negatiivisempi leima kuin naisten seksileluilla ja niiden käyttöön on liittynyt tabuja.
Miesten seksileluihin liittyvät negatiiviset asenteet voivat johtua miehen omista asenteista ja opituista ajattelumalleista, joiden mukaan yhdyntä on ainoa oikea tapa harrastaa seksiä tai seksivälineen käyttö vähentää ”miehisyyttä”.
Toisaalta seksilelujen käyttö on liitetty negatiivissävytteiseen miehen masturbointiin, joka nykytiedon mukaan on vain hyväksi miehen terveydelle sekä seksuaaliselle hyvinvoinnille.
Onneksi miesten seksileluista puhutaan enemmän ja suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi. Myös Kaalimato haluaa tuoda aktiivisesti esille miesten seksuaaliseen nautintoon sekä seksivälineisiin liittyvää positiivista sanomaa, huumoria ja seksuaaliterveydellisiä vaikutuksia.
Osa naisista suhtautuu kriittisesti miesten seksileluihin, mutta suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi.
Miehen seksilelun mukaan ottaminen yhteiseen seksiin voi aluksi tuntua haastavalta ja puheeksi ottamisen voi aluksi tehdä yleisellä tasolla. Ihanteellisinta on viettää yhteistä parisuhdeaikaa, tutustuen samalla verkkokaupan seksivälinevalikoimaan ja tilata miehen seksilelu yhdessä.
Kumppanin kanssa voidaan sopia, tutustuuko mies seksileluun ensin yksin vai tutkitaanko sitä yhteistuumin. Seksivälineen toimintoihin kannattaa tutustua rauhassa ennen varsinaista käyttöönottoa ja muistaa, ettei yhtä ainoaa oikeaa tapaa käyttää seksivälinettä ole.

Paras seksilelu miehelle on tietysti sellainen, josta mies itse pitää ja minkä käytön hän kokee parhaaksi juuri itselleen. Miehet arvostavat seksileluissa helppohoitoisuutta, hyväntuntuista materiaalia sekä tuntumaa.
Jokainen mies on yksilö omine mieltymyksineen sekä tarpeineen – kun yksi pitää perinteisestä tekovaginasta, toinen haluaa saada nautintoa masturbaattorin avulla.
Miesten seksileluja ovat myös muun muassa penispumput, penisrenkaat, eturauhaskiihottimet ja anaalitapit. Myös seksinuket ovat pääosin suunnattu miehille.
Myös naisille suunnattuja vibraattoreita voidaan käyttää peniksen, kivesten ja vaikka koko vartalon värisevään nautintoon.

Mies voi saada seksuaalista nautintoa minkä tahansa kehon osan kautta, mutta miehen ehdottomasti herkin alue on terska sekä sen alapuolella sijaitseva frenulum.
Myös kivekset, väliliha ja eturauhasen kohdalla sijaitseva, miehen g-pisteeksikin kutsuttu, alue ovat seksuaalisesti herkkiä alueita.
Miehille suunnatut seksilelut pyrkivät stimuloimaan miehen herkkiä alueita ja erityisesti penistä sekä terskaa.
Miehen seksilelujen toiminta voi perustua penikseen kohdistuvaan pyörivään, imevään tai edestakaiseen liikkeeseen, seksilelun sisällä oleviin muotoihin, kuten nystyröihin ja juomuihin, tai värinään. Myös ilmanpaineteknologialla toimivia miesten seksileluja on tullut markkinoille.

Miehen eturauhasen eli prostatan alueella sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä ja mies voikin saada erittäin vahvoja seksuaalisen nautinnon kokemuksia sekä orgasmeja tämän alueen stimulaation kautta.
Anaalialue on kokonaisuudessaan seksuaalisesti herkkä alue ja osa ihmisistä kiihottuu erityisesti tämän alueen kiihottamisesta. Anaalialueen sekä prostatan stimulointia seksivälineillä kannattaa kokeilla rohkeasti ja omia tuntemuksiaan kuunnellen.
On hyvä muistaa, että myös vulvallisille henkilöille suunnattuja seksivälineitä voidaan käyttää miehen anaalinautintoihin. Tästä esimerkkinä ovat kantalevikkeellä varustettu dildo tai vibraattori.
Kaalimato.com:in valikoimasta löydät monipuolisesti erilaisia miesten seksileluja, joiden kautta voit tutustua seksuaaliseen nautintoosi, saada tyydytystä, hyvää oloa sekä piristystä seksielämään.
Fuck-O-Matic 2™ on laadukas tekovagina, joka imee peniksen suuaukolta sisään, hieroo penistä värinöiden avulla sekä samaan aikaan kivekset erillisen värinäkuulan avulla. Tämän ainutlaatuista kokemusta tarjoavan...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikäs, tehokas sekä kiihottava penisplug hidastaa sperman ulostuloa loistavasti ja joillakin kokonaan. Silikonisen renkaan avulla sperm stopper pysyy loistavasti paikoillaan. Silikoninen penisrengas myötäilee penistä ja tuntuu aina mukavasti huoneenlämpöiseltä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pretty Loven Jammy-pariskuntavibraattori tuo varmaa vipinää makkarin puolelle! Kives- ja penisrenkailla varustetussa vibraattorissa on myös tehokas klitoriskiihotin, jossa on kolme pientä kielisimulaattoria valmiina hommiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Joustava terskan päälle puettava penissukka tekee kalun paksummaksi ja voi auttaa miestä kestämään pidempään! Yhdynnän aikana käytettävä penissukka on anatomisesti muotoiltu ja se istuu terskan päällä tiiviisti.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Espanjalainen pornotähti Ginebra Bellucci lumoaa miehet syntisillä, tummilla silmillään ja kiihottavan seksikkäällä vartalollaan. Tämä kiihkeä señorita tykkää vähän rajummista otteista ja roolileikeistä ja hän himoitsee kovaa penistäsi!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tiukka ja pieni taskukoinen Real Zone -tekoanus tarjoaa nautinnollisia hetkiä stimuloivasti nystyröidyn ja juomutetun tunnelinsa ansiosta. Tämä kiihottava tekoanus on myös näppärä napata mukaan matkalle tai sujauttaa taskuun!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Strap-on tekopeniksessä on kivekset ja niin aito ulkonäkö, että tuskin erotat sitä oikeasta. Pinnaltaan kimmoisasta materiaalista valmistettu, ontto tekopenis tuo rutkasti lisää pituutta ja sopivasti paksuutta omaan penikseen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!RealRock Easy Rider on kompakti ja tehokas masturbaattori, joka tarjoaa aidon tuntuman, visuaalista nautintoa ja voimakasta stimulaatiota. Kirkkaasta kovamuovista valmistetun kotelon sisältä löytyy näyttävä sininen sisus...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Renegade Eturauhaskiihotin & penisrengas combo on huippulaadukas, sileäpintainen sekä vesitiivis nautinnon tuottaja. Pullea (paksuus 3,8 cm) eturauhaskiihotin stimuloi eturauhasta laajalta alueelta samalla kun kimmoisa ja venyvä penisrengas puristaa penistä pitäen erektion voimakkaana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas ja kestävä spermastopperi miehelle. Penisrenkaan sisähalkaisijat 2,5 cm, 2,8 cm, 3,0 cm, 3,2 cm. Spermastopperi asetetaan terskan kärkeen. Stopperi liikkuu paikallaan oman akselinsa ympäri jolloin asettaminen paikalleen on helppoa. Vesitiivis.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Muoviset levittimet toimivat mainiosti satunnais-scoren sattuessa kohdalle! Toki ne soveltuvat myös monenlaisiin tutkimus-, tähystely- ja lääkärileikkeihin pitemmissäkin suhteissa. Anaaliin ja vaginaan soveltuvien levittimien käsikahvassa on kätevä ja helppokäyttöinen stoppari...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä pienikokoinen, mokkanahkainen ja intensiivisen musta ruoska tuo kevyempää tai voimakkaampaa lisämaustetta BDSM-leikkeihin. Mokkanahka on iholle pehmeämpää kuin pintanahka...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Helppokäyttöinen ja useilla erikokoisilla sylintereillä varustettu pumppusetti kiihottaa ja hoitaa kehon eri osia.
Pakkauksessa on 6 erikokoista sylinteriä, jokaista kaksi paria. Sylintereitä voidaan käyttää nännien...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin laadukas 14-osainen dilatointiin tarkoitettu setti kaikille kokeilunhaluisille! Nämä dilaattorit eli sondit ovat varreltaan pyöreitä ja niissä on tasaiseksi litistetty kiinnipita helpottava kanta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Domina tai Master, laita oppilaasi järjestykseen vanhalla tehokkaaksi todistetulla keinolla: puisella viivottimella! Tukeva viivotin tekee niin nannaa että sitä ei helposti unohda...
Bambusta valmistettu viivotin jättää pakaroihin mukavan tekstin "Teach me a lesson"...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Let´s play - miksipä ei! Rimba Let’s Play Quatro Cock Ring penisrenkaat tarjoaa vehkeillesi nautinnollisen nelinpelin. Monikäyttöinen Quatro Cock Ring sisältää nimensä mukaisesti neljä erikokoista silikonista penisrengasta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sileä, kookas ja litteän mallinen Doc Johnsonin Rock Solid-sarjaan kuuluva The Collar on silikonista valmistettu jämäkkä penisrengas. Rengas asetetaan peniksen juureen, jolloin se vahvistaa erektiota ja tekee peniksestä jylhän ilmestyksen!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Täysin äänettömät sekä huippukestävät SEI MIO:n L-kokoiset käsi/nilkkaraudat yksinoikeudella Kaalimadolta!
Kevyet ja helppokäyttöiset täyssilikoniset käsi/nilkkakahleet sopivat niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin sitomisleikeistä kiinnostuneille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Täysin äänettömät sekä huippukestävät käsiraudat yksinoikeudella Kaalimadolta!
Kevyet ja helppokäyttöiset täyssilikoniset käsikahleet sopivat niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin sitomisleikeistä kiinnostuneille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaalimato tarjoaa laadukkaat SEI MIO:n jalkakahleet Sinulle yksinoikeudella!
Pehmustetut jalkakahleet seksileikkeihin ovat mukavuutta ja turvallisuutta korostava sidontaväline, joka soveltuu erilaisiin eroottisiin ja BDSM-leikkeihin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SEI MIO:n keinonahkainen, 68 cm pitkä Rein In Desire -raippa on tyylikäs ja monikäyttöinen seksiväline, joka sopii niin kevyisiin kiusoitteluleikkeihin kuin voimakkaampaan aistilliseen kuritukseen. Sen pitkä varsi ja joustava lätkäosa mahdollistavat tarkat...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Taipuisa, kestävä sekä yksinkertaisen tyylikäs SEI MIO:n keinonahkainen Rule My World-lätkä tuo mukavaa piristystä perinteisiin seksileikkeihin. Lätkä on seksiväline, jota käytetään kevyisiin tai voimakkaampiin läimäytyksiin BDSM-leikeissä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SEI MIO:n laadukkaan kaksiosaisen suupallosetin Suomessa saat yksinoikeudella vain Kaalimato.com:in verkkokaupasta!
Ilmarei'illä varustettu silikoninen suupallo on yhtä aikaa hyväntuntuinen ja kestävä. Rei'itetyssä suupallossa on kuusi ilmareikää...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas SEI MIO-tuotesarjan suupallo yksinoikeudella Kaalimadolta! Säädettävä ja tyylikäs, umpinainen suupallo, jolla rajoitat kumppanisi puhetta. Erittäin yksinkertainen ja siksi helppokäyttöinen lisä makuuhuoneeseen tai muuten vain huusholliin rauhaa ylläpitämään.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Auton renkaan jälki hanurissa? Toisaalta, miksi ei jos tarjolla on. SEI MIO-tuoteperheen erilainen lätkä nyt yksinoikeudella tarjolla VAIN KAALIMADOSSA! Nautinnollista kipua ja kihelmöintiä tuottava Tread Carefully on pintakuvioitu lätkä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Yksinkertaista, helppoa, laadukasta sekä kätevää bondagea on luvassa kun puetaan ylle SEI MIO:n Trussed Issues -bondageharnessit. Kestävästä nylonista valmistetut valjaat sekä ranne- ja reisikahleet kestävät oikein käytettynä leikkejäsi vuosia!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SONO eturauhaskiihottimen erikoisuus on kivesten juureen kietoutuvat välilihan KIIHOTUSSARVET! Tämä voimakkaasti muotoiltu eturauhaskiihotin värisee kymmenellä eri tavalla.
SONO P-Spot Vibrator Nr 65 stimuloi anaalia...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sitomiseen tarkoitettu käsikahle on kätevä seksiväline pitempikestoisiin BDSM-sessioihin, jossa kaivataan mm. stressinpoistoa sitomisen avulla. Sitominen tuo joillekin myös meditatiivisen tilan, jossa arjen murheet unohtuvat.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vastustamattoman viettelevä, taivuteltava ja täydellisen aidontuntuinen Donna-seksinukke on kuin oikea ihminen! Tämä hyväkroppainen, kaunis ja terhakkatissinen punapää on suostuvainen kaikkeen!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kestävä peniskivesremmi takaa pitkän, kovan ja nautinnollisen erektion.
Kestävästä ja miellyttävän tuntuisesta silikonista valmistettu remmi voidaan kiristää peniksen sekä kivesten tyveen.
"Lihaksikas" miesseksinukke täyttää kaikki toiveesi! Luksusluokan seksinukke torso on valmistettu ihoa muistuttavasta nestemäisestä silikonista sekä puristeltavasta Silexpan®-materiaalista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Hämmästyttävän aidon tuntuinen tekovagina- ja anus on niin kiihottavan puristeltava, että siitä on vaikea pitää näppejään erossa. Entistä kiihottavammaksi torso muuttuu, kun työnnyt sisään sen juomutettuihin vagina- ja anusaukkoihin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä dildo on muiden avujensa lisäksi myös ilo silmälle! Kirkkaan lila, realistisesti muotoiltu, jämäkkä, mutta ihanan puristeltava Silexd The Original 7" -tekopenis on sulavalinjainen, solakka ja muotoiltu realistisesti terskaa ja suonekasta varttaan myöten.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Langattomasti ohjattavalla realistisella penisjatkeella, jossa on kymmenen erilaista värinämoodia, saadaan yhdyntään uudenlaista tuntumaa. Laadukkaasta silikonista valmistettu penisjatko on hyvä apu myös silloin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Metallisella, kartionmallisella anaalisuihkulla puhdistat anaalin ja peräsuolen tehokkaasti ja nautinnollisesti! Sly Sprinkle -anaalisuihku on suunniteltu tuomaan intiimihygieniaan aivan uusia ulottuvuuksia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sportsheets Pivot -tukityyny on kuin tehty nautinnon maksimoimiseen, ja sen avulla niin kumppani- kuin sooloseksiin voi saada aivan uutta nostetta. Pehmustettu, joustava ja pehmeillä kahleilla varustettu putkilon mallinen tyyny on oivallinen apu esimerkiksi niskan...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Metallinen ja laadukas teräspaalu levittää jalat tai kädet reilusti erilleen. Tangon voi venyttää 64,5 cm - 94,0 cm:iin saakka siipimutterien avulla. Levitystangon päissä on metalliset kiinnitysrenkaat käsi/jalkakahleille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Soaker Piss Plug on laadukas virtsasuihkuplugi joka tuo kaikessa ihanuudessaan taattua tyydytystä miehelle! Virtsaputken päästä liukuvoiteen avulla penikseen työnnettävä penisplugi päästää virtsasi ja mällisi BDSM-leikkiesi tiimellyksessä kauniisti suihkuna ilmoille!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!MIES! Kestävä ja laadukas metallinen penisrengas tuo jämäkkyyttä penikseesi pitäen seisokin pystyssä pidempään! 100% ruostumattomasta teräksestä valmistettu sileäpintainen penisrengas on kuin koru kalullesi!
Vesitiivis...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässä Strap-On! -setissä on kestävä ja kaiken kokoisille sopiva harness sekä kolme erikokoista ja -muotoista tekopenistä.
Kaksinkertaisesta keinonahasta ja kestävistä nylon remmeistä valmistetussa harnessissa on runsaasti säätövaraa sekä 2 irrotettavaa "lisäpalaa".
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!