Miesten seksilelut toimivat niin miehen itsetyydytyksessä kuin parisuhteen seksissäkin. Miesten seksilelut tuovat kaivattua vaihtelua masturbaatioon, niiden avulla voidaan vahvistaa erektiota ja lisätä seksuaalista mielenkiintoa sekä kiihottumista.
Miesten seksilelut koostuvat kattavasta valikoimasta erilaisia seksileluja. On hyvä muistaa, että lähes kaikki seksilelut sopivat myös penikselliselle henkilölle ja niitä kannattaakin kokeilla rohkeasti eri tavoilla.
Miesten seksilelut ovat tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen, tyydytykseen, voimakkaampiin orgasmeihin, erektiokykyyn sekä seksielämän piristämiseen.
Miesten seksilelujen avulla voidaan toteuttaa fantasioita, edesauttaa seksuaaliterveyttä ja parantaa parisuhteen seksielämää.
Miehille suunnattujen seksivälineiden kautta mies voi saada uudenlaisia tuntemuksia, toteuttaa seksuaalisuuttaan sekä saada uusia ideoita seksuaalisen nautinnon aikaansaamiseksi.
Kaalimato.com seksikauppa on erinomainen paikka tutustua miesten seksilelut-valikoimaan ja hankkia laadukkaita, monipuolisia ja tietysti nautinnollisia miesten seksivälineitä.
Katso myös kaikki seksilelut, seksilelut pariskunnille sekä seksilelut naisille!

Sisältö
Miesten seksilelut ovat kasvattaneet huimasti suosiotaan viimeisten vuosien aikana. Miesten seksilelu-valikoima onkin kasvanut hurjaa vauhtia ja miehille on tarjolla yhä monipuolisempia seksileluja.
Seksivälineiden valmistajat ovat satsanneet miesten seksivälineiden suunnitteluun, valmistukseen sekä markkinointiin ja se näkyykin positiivisesti esimerkiksi laadukkaissa ja hyväntuntuisissa materiaaleissa, entistä parempana muotoiluna sekä kehittyneenä teknologiansa.
Yksi esimerkki miehille suunnattuja seksivälineitä valmistavasta ja maailman laajuista suosiota nauttivasta seksivälinebrändistä on Fleshlight.
Miesten seksileluista on haluttu tehdä entistä käyttäjäystävällisempiä ja tietysti nautinnollisempia.

Miesten seksilelut ovat ensisijaisesti tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen peniksen stimulaation kautta.
Moni mies on tottunut saamaan tyydytystä oman käden kautta eli runkkaamalla ja saattaa kokea, ettei seksiväline ole tarpeellinen. Kuitenkin useat miehet, jotka ovat ottaneen seksivälineen mukaan masturbaatioon eivät vaihtaisi takaisin pelkästään omalla kädellä saatuun tyydytykseen.
Miehen seksilelulla saatu nautinto ja tyydytys voi poiketa paljonkin omalla kädellä tuotetusta stimulaatiosta, jolloin uudet, tavallisesta poikkeavat ja entistä nautinnollisemmat kokemukset ovat mahdollisia. Miesten seksileluja kannattaakin kokeilla ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.
Miesten seksilelut tuovat parisuhteen seksiin lisää säpinää, uusia tuntemuksia sekä hauskoja ja jännittäviä kokemuksia.
Erityisesti pitkissä parisuhteissa seksielämä tuppaa jämähtämään tiettyihin kaavoihin ja ennalta arvattaviin tuntemuksiin. Miesten seksilelut voivat pelastaa väljähtäneen seksielämän, sillä niiden avulla pariseksiin saadaan kaivattua vaihtelua ja jännitystä.
Miesten seksileluja voidaan käyttää esileikissä, suuseksissä, käsiseksin yhteydessä sekä vaihtoehtona penetratiiviselle seksille. Useita miehille suunnattuja seksileluja voidaan käyttää myös yhdynnän aikana ja toisaalta niiden avulla voidaan edesauttaa erektion muodostumista, jolloin yhdyntäkin mahdollistuu helpommin.

Miesten seksileluilla on yleisessä keskustelussa negatiivisempi leima kuin naisten seksileluilla ja niiden käyttöön on liittynyt tabuja.
Miesten seksileluihin liittyvät negatiiviset asenteet voivat johtua miehen omista asenteista ja opituista ajattelumalleista, joiden mukaan yhdyntä on ainoa oikea tapa harrastaa seksiä tai seksivälineen käyttö vähentää ”miehisyyttä”.
Toisaalta seksilelujen käyttö on liitetty negatiivissävytteiseen miehen masturbointiin, joka nykytiedon mukaan on vain hyväksi miehen terveydelle sekä seksuaaliselle hyvinvoinnille.
Onneksi miesten seksileluista puhutaan enemmän ja suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi. Myös Kaalimato haluaa tuoda aktiivisesti esille miesten seksuaaliseen nautintoon sekä seksivälineisiin liittyvää positiivista sanomaa, huumoria ja seksuaaliterveydellisiä vaikutuksia.
Osa naisista suhtautuu kriittisesti miesten seksileluihin, mutta suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi.
Miehen seksilelun mukaan ottaminen yhteiseen seksiin voi aluksi tuntua haastavalta ja puheeksi ottamisen voi aluksi tehdä yleisellä tasolla. Ihanteellisinta on viettää yhteistä parisuhdeaikaa, tutustuen samalla verkkokaupan seksivälinevalikoimaan ja tilata miehen seksilelu yhdessä.
Kumppanin kanssa voidaan sopia, tutustuuko mies seksileluun ensin yksin vai tutkitaanko sitä yhteistuumin. Seksivälineen toimintoihin kannattaa tutustua rauhassa ennen varsinaista käyttöönottoa ja muistaa, ettei yhtä ainoaa oikeaa tapaa käyttää seksivälinettä ole.

Paras seksilelu miehelle on tietysti sellainen, josta mies itse pitää ja minkä käytön hän kokee parhaaksi juuri itselleen. Miehet arvostavat seksileluissa helppohoitoisuutta, hyväntuntuista materiaalia sekä tuntumaa.
Jokainen mies on yksilö omine mieltymyksineen sekä tarpeineen – kun yksi pitää perinteisestä tekovaginasta, toinen haluaa saada nautintoa masturbaattorin avulla.
Miesten seksileluja ovat myös muun muassa penispumput, penisrenkaat, eturauhaskiihottimet ja anaalitapit. Myös seksinuket ovat pääosin suunnattu miehille.
Myös naisille suunnattuja vibraattoreita voidaan käyttää peniksen, kivesten ja vaikka koko vartalon värisevään nautintoon.

Mies voi saada seksuaalista nautintoa minkä tahansa kehon osan kautta, mutta miehen ehdottomasti herkin alue on terska sekä sen alapuolella sijaitseva frenulum.
Myös kivekset, väliliha ja eturauhasen kohdalla sijaitseva, miehen g-pisteeksikin kutsuttu, alue ovat seksuaalisesti herkkiä alueita.
Miehille suunnatut seksilelut pyrkivät stimuloimaan miehen herkkiä alueita ja erityisesti penistä sekä terskaa.
Miehen seksilelujen toiminta voi perustua penikseen kohdistuvaan pyörivään, imevään tai edestakaiseen liikkeeseen, seksilelun sisällä oleviin muotoihin, kuten nystyröihin ja juomuihin, tai värinään. Myös ilmanpaineteknologialla toimivia miesten seksileluja on tullut markkinoille.

Miehen eturauhasen eli prostatan alueella sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä ja mies voikin saada erittäin vahvoja seksuaalisen nautinnon kokemuksia sekä orgasmeja tämän alueen stimulaation kautta.
Anaalialue on kokonaisuudessaan seksuaalisesti herkkä alue ja osa ihmisistä kiihottuu erityisesti tämän alueen kiihottamisesta. Anaalialueen sekä prostatan stimulointia seksivälineillä kannattaa kokeilla rohkeasti ja omia tuntemuksiaan kuunnellen.
On hyvä muistaa, että myös vulvallisille henkilöille suunnattuja seksivälineitä voidaan käyttää miehen anaalinautintoihin. Tästä esimerkkinä ovat kantalevikkeellä varustettu dildo tai vibraattori.
Kaalimato.com:in valikoimasta löydät monipuolisesti erilaisia miesten seksileluja, joiden kautta voit tutustua seksuaaliseen nautintoosi, saada tyydytystä, hyvää oloa sekä piristystä seksielämään.
Sileä ja pienikokoinen dildo sopii sekä vagina- että anaalipenetraatioon ja sitä voidaan käyttää myös strap on -valjaissa. Tyylikkään metallinhohtoinen dildo on valmistettu hygieenisestä ja kestävästä silikonista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!BDSM-seksiin jo perehtyneelle ja pidempään sitä harrastaneelle Ouch Supreme -seksivälinesetti tarjoaa kiinnostavia mahdollisuuksia nautintoon. Pakkauksessa on patjan ympärille kiinnitettävät sidontahihnat käsi- ja jalkakahleilla...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Näiden kahleiden avulla subi pysyy taatusti armoa anelevassa asennossa. Kilpikonna-asentoon pakottavat kahleet ovat bondage-seksin aatelia sopien silti kenelle tahansa. Kahleet ovat tyylikkään mustat ja puolikiiltävät ja ne ovat valmistettu kestävästä keinonahasta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Täydellinen kokoelma laadukkaita seksivälineitä edistyneemmille BDSM-seksin harrastajille. 16-osaiseen settiin kuuluu runsaasti monipuolisia tuotteita, joilla voi alistaa, sitoa, rangaista, kiihottaa ja hemmotella kumppania.
Pitävät lukot ja kestävä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Etsitkö haasteita? Pistäytyä paikoissa, joissa et ole ennen käynyt? Kokea jotain ennenkokematonta? Tämän käärmeen kanssa saat kaiken sen. Joten rentoudu ja hengitä syvään, sillä nyt alkaa tutkimusmatkasi..
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nyt voit sitoa kumppanisi X-asentoon ovea vasten ja heittäytyä kiihottavan bdsm-seksin maailmaan. Pakkauksessa on kestävät ovikapuloilla varustetut remmit sekä ranne- ja nilkkakahleet.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Oveen kiinnitettävä seksikeinu on helppokäyttöinen ja taatusti kiihottava väline bdsm-henkiseen seksiin. Pieneen tilaan pakkautuva seksikeinu on helppo ottaa myös mukaan matkalle ja nauttia seksilomasta hieman toisella tavalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Silikoninen suupallo on kestävä ja pitää subin hiljaa. Kestävästä Bonded-nahkasta valmistetuissa remmeissä on runsaasti säätövaraa ja niissä on tyylikkyyttä lisäävät metalliniitit.
Umpinainen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin jämäkkä mutta taipuisa lätkä on kuin luotu käteesi! Loihdi nautinnolliset kivun tuntemukset kumppanisi iholle ja seuraa kuinka iho alkaa punoittaa kiihottavasti.
Toisella puolella lätkää on kaunis pronssiin vivahtava ruskea pinta ja toisella puolella musta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pieni ruoska kevyeen ja vähän kovempaankin läimäyttelyyn! Toki ruoskalla voi vain hivelläkin ihoa...
Seksikkäällä, hieman kohotimanttikuvioidulla burgundinpunaisella käsikahvalla koristeltu ruoska yhdistyy kauniisti mustaan ruoskaosaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Muuta tavalliset arkiset eroottiset lemmenleikkisi hetkessä tuhmemmiksi ja jännittävämmäksi kauniin Ouch Luxury -silmämaskin avulla! Kokeile helpolla ja yksikertaisella tavalla miltä tuntuu kun yksi aisteista on pois: miltä kumppanin iho tuntuu? Miltä toinen tuoksuu? Miltä tuntuu odottaa syli kuumana sisääntyöntymistä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiinnitä subisi kaulaan helposti säädettävä, tukeva ja erittäin hyvännäköinen Old School Tattoo -kaulapanta. Kun vielä napsautat metallisen talutushihnan kiinni etuosan renkaaseen, kulkee hän tottelevaisesti perässäsi!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Twisted Whip on täydellinen perusruoska spankingia aloitteleville. Helppo hallita pituutensa sekä keveytensä ansiosta. Ripustuslenkki sekä hapsut päässä.
Keinonahka on helppo puhdistaa eikä se pelästy helposti erilaisia nesteitä kuten hierontaöljyjä tms.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Keinonahkasta valmistettu pääharness nenäkoukuilla & suunlevittimellä. Tässä bdsm-seksivälineessä on monipuoliset säädöt, joten sen istuvuutta erimallisille kasvoille on helppo säätää.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pääharness nenäkoukuilla ja suupallolla on Ouch XTREME -tuoteperheen erikoisuus, jolla saat monipuolistettua perinteisiä sitomis- ja BDSM -leikkejäsi helpolla tavalla. Kiihottava ulkoasu kutsuu toimimaan!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Toteuta fantasiasi helpolla ja näppärällä tavalla pukemalla kumppanillesi laadukas Ouch XTREME-tuotesarjan pääharness, jossa on sekä suppilo että tulppa. Tällä monipuolisella bdsm-valjaskokonaisuudella teet seksileikeistäsi hetkessä huikeasti mielenkiintoisempia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pääharness suuvetoketjulla ja lukolla mahdollistaa perinteiset seksileikkisi ja toteuttaa BDSM- tai BONDAGE leikkisi nopealla ja helpolla tavalla. Laitat vain hupun subisi päähän ja lukitset vetoketjun...valtaleikkisi voivat alkaa!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vankkatekoinen ja kestävä suunlevitin BDSM- ja BONDAGE leikkeihisi. Kun haluat estää subisi avunpyynnöt tai puhumisen, tässä on väline siihen tarkoitukseen. Oraalileikit ovat olennainen osa dominan/masterin ja subin välisiä valtaleikkejä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Oletko aina halunnut rakastella kapeauumaista kaunotarta, jolla on mahtavat 36DD kuppikoon kiinteät rinnat? Mikäli vastasit myöntävästi niin nyt Sinulla on siihen oiva mahdollisuus!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!RealRock Easy Rider on kompakti ja tehokas masturbaattori, joka tarjoaa aidon tuntuman, visuaalista nautintoa ja voimakasta stimulaatiota. Kirkkaasta kovamuovista valmistetun kotelon sisältä löytyy näyttävä sininen sisus...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä masturbaattori sopii miehille, jotka pitävät tehokkaasta imusta ja terskaan kohdistuvasta värinästä. Pehmeästä materiaalista valmistettu tunneli...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas ja kestävä spermastopperi miehelle. Penisrenkaan sisähalkaisijat 2,5 cm, 2,8 cm, 3,0 cm, 3,2 cm. Spermastopperi asetetaan terskan kärkeen. Stopperi liikkuu paikallaan oman akselinsa ympäri jolloin asettaminen paikalleen on helppoa. Vesitiivis.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin jämerää tekoa (paino 150g), todellisille alan harrastajille tarkoitettu penisplugi sisältää myös penisrenkaan. Kestävässä, ruostumattomasta teräksestä valmistetussa penisplugissa on vankkaa tekoa oleva lukko kahdella avaimella.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin laadukas 14-osainen dilatointiin tarkoitettu setti kaikille kokeilunhaluisille! Nämä dilaattorit eli sondit ovat varreltaan pyöreitä ja niissä on tasaiseksi litistetty kiinnipita helpottava kanta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Let´s play - miksipä ei! Rimba Let’s Play Quatro Cock Ring penisrenkaat tarjoaa vehkeillesi nautinnollisen nelinpelin. Monikäyttöinen Quatro Cock Ring sisältää nimensä mukaisesti neljä erikokoista silikonista penisrengasta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Viidellä pumppausvoimakkuudella varustettu moottoroitu penispumppu on tehokas ja helppokäyttöinen. Ladattavassa penispumpussa on digitaalinen näyttö, joka kertoo alipaineen määrän. Penispumpun mukana on kaksi eri kokoista, silikonista tiivistettä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sileä, kookas ja litteän mallinen Doc Johnsonin Rock Solid-sarjaan kuuluva The Collar on silikonista valmistettu jämäkkä penisrengas. Rengas asetetaan peniksen juureen, jolloin se vahvistaa erektiota ja tekee peniksestä jylhän ilmestyksen!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ares III on näppärän pienikokoinen multikiihotin, joka on valmistettu laadukkaasta silikonista. Kämmeneen loistavasti sopivalla multikiihottimella stimuloit terskaa, klitorista, nännejä, kiveksiä ja muita kehon erogeenisiä kohtia nautinnollisesti.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SONO eturauhaskiihottimen erikoisuus on kivesten juureen kietoutuvat välilihan KIIHOTUSSARVET! Tämä voimakkaasti muotoiltu eturauhaskiihotin värisee kymmenellä eri tavalla.
SONO P-Spot Vibrator Nr 65 stimuloi anaalia...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sitomiseen tarkoitettu käsikahle on kätevä seksiväline pitempikestoisiin BDSM-sessioihin, jossa kaivataan mm. stressinpoistoa sitomisen avulla. Sitominen tuo joillekin myös meditatiivisen tilan, jossa arjen murheet unohtuvat.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!"Lihaksikas" miesseksinukke täyttää kaikki toiveesi! Luksusluokan seksinukke torso on valmistettu ihoa muistuttavasta nestemäisestä silikonista sekä puristeltavasta Silexpan®-materiaalista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Puristeltavasta Silexpan®-materiaalista ja ihoa muistuttavasta, nestemäisestä silikonista valmistettu miestorso tuo todella nautinnolliset kyydit! Luksusluokan torsossa on irrotettava tekopenis ja voit vaihtaa sen tilalle halutessasi erilaisen tai erikokoisen tekopeniksen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Silexd The Original 7" on upea säihkyvän sininen ja aidontuntuinen ilmestys! Tämä sininen tekopenis on todellinen katseenvangitsija ja nautinnon lähde samassa paketissa! Silexd The Original 7" on realistisesti muotoiltu, sulavalinjainen ja juuri sopivan solakka...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ole rohkea ja tyydytetty: työnnä moottoroitu anustappi pyllyysi surisemaan! Geron-anaalivibraattori stimuloi anaalin hermopisteitä, tuo ihanan täyden tunteen ja värisee todella kiihottavasti!
Tämä naiselle ja miehelle sopiva...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Raikkaan vihreässä penisrenkaassa on reilusti koholla olevat siivekkeet, jotka tuovat kaivattua nautintoa kumppanille yhdynnän aikana. Napakassa ja silti miellyttävän tuntuisessa penisrenkaassa on irrotettava luotivibraattori...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sly Sprinkle -anaalisuihku nautinnollisesti muotoillulla suihkusuuttimella puhdistaa ja tuntuu ihanan kiihottavalta. Anaalisuihkun avulla saa anaalin ja peräsuolen puhdistettua, mutta samaan aikaan voit nauttia suihkusuuttimen hekumallisesta muotoilusta – se koostuu kärkeä kohti kapenevasta helminauhamaisesta metalliputkesta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Plop, plop, plop… Pallomaisista osista koostuva metallinen Sly Sprinkle -anaalisuihku vie anaalin puhdistamisen aivan uudelle tasolle! Stimuloivasti muotoillulla anaalisuihkulla saa anaalin ja peräsuolen puhdistettua...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pirteä, laadukas ja sensuellia tunnelmaa huokuva Sovereign Luxury Set on BDSM-setti pariskunnille, jotka nauttivat kinkymmästä menosta muun muassa sitomis- ja roolileikkien merkeissä…!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kun kaipaat kumppaniseksiin täydellistä sidontaa, joka myös tukee, Sportsheets Pivot -sidontasetti on erinomainen valinta! Setin avulla saat asennoista kiihottavampia, ja seksiasennoissa on myös helpompi pysyä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sportsheets Pivot -tukityyny on kuin tehty nautinnon maksimoimiseen, ja sen avulla niin kumppani- kuin sooloseksiin voi saada aivan uutta nostetta. Pehmustettu, joustava ja pehmeillä kahleilla varustettu putkilon mallinen tyyny on oivallinen apu esimerkiksi niskan...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!