Miesten seksilelut

Ohita tuoteryhmä kuvaus

Miesten seksilelut toimivat niin miehen itsetyydytyksessä kuin parisuhteen seksissäkin. Miesten seksilelut tuovat kaivattua vaihtelua masturbaatioon, niiden avulla voidaan vahvistaa erektiota ja lisätä seksuaalista mielenkiintoa sekä kiihottumista.

 

Miesten seksilelut koostuvat kattavasta valikoimasta erilaisia seksileluja. On hyvä muistaa, että lähes kaikki seksilelut sopivat myös penikselliselle henkilölle ja niitä kannattaakin kokeilla rohkeasti eri tavoilla.

Miesten seksilelut suureen nautintoon ja isoon iloon

Miesten seksilelut ovat tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen, tyydytykseen, voimakkaampiin orgasmeihin, erektiokykyyn sekä seksielämän piristämiseen.

 

Miesten seksilelujen avulla voidaan toteuttaa fantasioita, edesauttaa seksuaaliterveyttä ja parantaa parisuhteen seksielämää.

 

Miehille suunnattujen seksivälineiden kautta mies voi saada uudenlaisia tuntemuksia, toteuttaa seksuaalisuuttaan sekä saada uusia ideoita seksuaalisen nautinnon aikaansaamiseksi.

 

Kaalimato.com seksikauppa on erinomainen paikka tutustua miesten seksilelut-valikoimaan ja hankkia laadukkaita, monipuolisia ja tietysti nautinnollisia miesten seksivälineitä.


Katso myös kaikki seksilelut, seksilelut pariskunnille sekä seksilelut naisille!

 

Fleshlight tekovagina

 

Sisältö

Miesten seksilelut kasvattavat suosiotaan

Miesten seksilelut ovat kasvattaneet huimasti suosiotaan viimeisten vuosien aikana. Miesten seksilelu-valikoima onkin kasvanut hurjaa vauhtia ja miehille on tarjolla yhä monipuolisempia seksileluja.

 

Seksivälineiden valmistajat ovat satsanneet miesten seksivälineiden suunnitteluun, valmistukseen sekä markkinointiin ja se näkyykin positiivisesti esimerkiksi laadukkaissa ja hyväntuntuisissa materiaaleissa, entistä parempana muotoiluna sekä kehittyneenä teknologiansa.

 

Yksi esimerkki miehille suunnattuja seksivälineitä valmistavasta ja maailman laajuista suosiota nauttivasta seksivälinebrändistä on Fleshlight.

 

Miesten seksileluista on haluttu tehdä entistä käyttäjäystävällisempiä ja tietysti nautinnollisempia.

 

Miesten seksilelut

Miesten seksilelut tuovat vaihtelua masturbaatioon

Miesten seksilelut ovat ensisijaisesti tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen peniksen stimulaation kautta.

 

Moni mies on tottunut saamaan tyydytystä oman käden kautta eli runkkaamalla ja saattaa kokea, ettei seksiväline ole tarpeellinen. Kuitenkin useat miehet, jotka ovat ottaneen seksivälineen mukaan masturbaatioon eivät vaihtaisi takaisin pelkästään omalla kädellä saatuun tyydytykseen.

 

Miehen seksilelulla saatu nautinto ja tyydytys voi poiketa paljonkin omalla kädellä tuotetusta stimulaatiosta, jolloin uudet, tavallisesta poikkeavat ja entistä nautinnollisemmat kokemukset ovat mahdollisia. Miesten seksileluja kannattaakin kokeilla ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.

Miesten seksilelut piristävät seksielämää

Miesten seksilelut tuovat parisuhteen seksiin lisää säpinää, uusia tuntemuksia sekä hauskoja ja jännittäviä kokemuksia.

 

Erityisesti pitkissä parisuhteissa seksielämä tuppaa jämähtämään tiettyihin kaavoihin ja ennalta arvattaviin tuntemuksiin. Miesten seksilelut voivat pelastaa väljähtäneen seksielämän, sillä niiden avulla pariseksiin saadaan kaivattua vaihtelua ja jännitystä.

 

Miesten seksileluja voidaan käyttää esileikissä, suuseksissä, käsiseksin yhteydessä sekä vaihtoehtona penetratiiviselle seksille. Useita miehille suunnattuja seksileluja voidaan käyttää myös yhdynnän aikana ja toisaalta niiden avulla voidaan edesauttaa erektion muodostumista, jolloin yhdyntäkin mahdollistuu helpommin.

 

Pariskunta sängyssä

Ovatko miesten seksilelut tabu?

Miesten seksileluilla on yleisessä keskustelussa negatiivisempi leima kuin naisten seksileluilla ja niiden käyttöön on liittynyt tabuja.

 

Miesten seksileluihin liittyvät negatiiviset asenteet voivat johtua miehen omista asenteista ja opituista ajattelumalleista, joiden mukaan yhdyntä on ainoa oikea tapa harrastaa seksiä tai seksivälineen käyttö vähentää ”miehisyyttä”.

 

Toisaalta seksilelujen käyttö on liitetty negatiivissävytteiseen miehen masturbointiin, joka nykytiedon mukaan on vain hyväksi miehen terveydelle sekä seksuaaliselle hyvinvoinnille.

 

Onneksi miesten seksileluista puhutaan enemmän ja suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi. Myös Kaalimato haluaa tuoda aktiivisesti esille miesten seksuaaliseen nautintoon sekä seksivälineisiin liittyvää positiivista sanomaa, huumoria ja seksuaaliterveydellisiä vaikutuksia.

Miten ottaa miehen seksilelu mukaan pariseksiin?

Osa naisista suhtautuu kriittisesti miesten seksileluihin, mutta suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi.

 

Miehen seksilelun mukaan ottaminen yhteiseen seksiin voi aluksi tuntua haastavalta ja puheeksi ottamisen voi aluksi tehdä yleisellä tasolla. Ihanteellisinta on viettää yhteistä parisuhdeaikaa, tutustuen samalla verkkokaupan seksivälinevalikoimaan ja tilata miehen seksilelu yhdessä.

 

Kumppanin kanssa voidaan sopia, tutustuuko mies seksileluun ensin yksin vai tutkitaanko sitä yhteistuumin. Seksivälineen toimintoihin kannattaa tutustua rauhassa ennen varsinaista käyttöönottoa ja muistaa, ettei yhtä ainoaa oikeaa tapaa käyttää seksivälinettä ole.

 

Millainen on paras seksilelu miehelle?

Paras seksilelu miehelle on tietysti sellainen, josta mies itse pitää ja minkä käytön hän kokee parhaaksi juuri itselleen. Miehet arvostavat seksileluissa helppohoitoisuutta, hyväntuntuista materiaalia sekä tuntumaa.

 

Jokainen mies on yksilö omine mieltymyksineen sekä tarpeineen – kun yksi pitää perinteisestä tekovaginasta, toinen haluaa saada nautintoa masturbaattorin avulla.

 

Miesten seksileluja ovat myös muun muassa penispumput, penisrenkaat, eturauhaskiihottimet ja anaalitapit. Myös seksinuket ovat pääosin suunnattu miehille.

 

Myös naisille suunnattuja vibraattoreita voidaan käyttää peniksen, kivesten ja vaikka koko vartalon värisevään nautintoon.

 

Tekoanus

Miesten seksilelut peniksen stimulaatiossa

Mies voi saada seksuaalista nautintoa minkä tahansa kehon osan kautta, mutta miehen ehdottomasti herkin alue on terska sekä sen alapuolella sijaitseva frenulum.

 

Myös kivekset, väliliha ja eturauhasen kohdalla sijaitseva, miehen g-pisteeksikin kutsuttu, alue ovat seksuaalisesti herkkiä alueita.

 

Miehille suunnatut seksilelut pyrkivät stimuloimaan miehen herkkiä alueita ja erityisesti penistä sekä terskaa.

 

Miehen seksilelujen toiminta voi perustua penikseen kohdistuvaan pyörivään, imevään tai edestakaiseen liikkeeseen, seksilelun sisällä oleviin muotoihin, kuten nystyröihin ja juomuihin, tai värinään. Myös ilmanpaineteknologialla toimivia miesten seksileluja on tullut markkinoille.

 

Anaalitappi ja anaalihelmet

Miesten seksilelut mukaan anaalinautintoihin

Miehen eturauhasen eli prostatan alueella sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä ja mies voikin saada erittäin vahvoja seksuaalisen nautinnon kokemuksia sekä orgasmeja tämän alueen stimulaation kautta.

 

Anaalialue on kokonaisuudessaan seksuaalisesti herkkä alue ja osa ihmisistä kiihottuu erityisesti tämän alueen kiihottamisesta. Anaalialueen sekä prostatan stimulointia seksivälineillä kannattaa kokeilla rohkeasti ja omia tuntemuksiaan kuunnellen.

 

On hyvä muistaa, että myös vulvallisille henkilöille suunnattuja seksivälineitä voidaan käyttää miehen anaalinautintoihin. Tästä esimerkkinä ovat kantalevikkeellä varustettu dildo tai vibraattori.

 

Kaalimato.com:in valikoimasta löydät monipuolisesti erilaisia miesten seksileluja, joiden kautta voit tutustua seksuaaliseen nautintoosi, saada tyydytystä, hyvää oloa sekä piristystä seksielämään.

Lue lisää
Nanma Anaali-eturauhas-vagina-klitoriskiihotin
49.99 €

Deep Romancen silikoninen ja taipuisa anaali-eturauhas-vagina-klitoriskiihotin on monipuolinen intiimituote, joka on suunniteltu stimuloimaan useita erogeenisiä alueita samanaikaisesti. Huippulaadukkaasta silikonista valmistettu multikiihotin on mukava kiihotin...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Kauko-ohjattava anaalitappi
22.49 €44.99 €

Deep Romancen voimakkaasti värisevä anaalitappi on näppärästi etäohjattava. Tämä kätevän kokoinen ja laadukas anaalitappi sopii hyvin ensi kertaa kauko-ohjattavaa anaalitappia kokeileville.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Fleshlight GirlsJanice Griffith Eden - Tekovagina
59.99 €79.99 €

Tämä Fleshlight Girls Signature Collection -tekovagina ei ole vain tarkka kopio Janice Griffithin vaginan muodosta vaan myös Janicen ihonväristä.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
FleshlightQuickshot STU - Tuplamasturbaattori
39.99 €

Fleshlight Quickshot Stamina Training Unit Lady & Butt on kätevän kokoinen, korkilliseen koteloon pakattu tuplamasturbaattori, jossa on sekä vagina- että anusaukot! Sen insertti on voimakkaasti muotoiltu ja siksi se stimuloi miestä erittäin nautinnollisella tavalla.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
FleshlightQuickshot Stoya - Tuplamasturbaattori
39.99 €

Supersuositun ja todella tuhman aikuisviihdetähti Stoyan mukaan muotoiltu tuplamasturbaattori on kiihottavan näköinen ja mahtavan tuntuinen. Stoyan häpyhuulet ja anusaukko ovat tarkat kopiot tähden alapäästä ja voit valita kumpaan päätyyn astut.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
FleshlightSTU - Tekovagina
69.99 €
Testiryhmän arvio!

Fleshlight Stamina Training Unit Lady eli tuttavallisemmin STU Lady on kehitetty miehille, jotka haluavat harjoitella yhdyntätekniikkaansa ja parantaa seksuaalista kestävyyttään mahdollisimman aidon tuntuisesti! Haluatko olla paras...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Hot Octopuss PULSE Solo Essential - Masturbaattori
99.99 €

Hot Octopuss PULSE Solo Essential on suunniteltu tuottamaan voimakkaimpia ja ainutlaatuisimpia orgasmeja, joita olet koskaan kokenut. Ja mikä parasta: sinun ei tarvitse tehdä mitään, ei edes saada erektiota...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Hueman Meteoroid Rimming - Anaalitappi
77.99 €

Laita tämä "meteoriitti" anaaliisi, käynnistä moottori ja valmistaudu lähtemään lentoon! Upean näköinen, ladattava ja kaukosäädettävä anustappi on täydellinen sinulle, joka rakastat nuolemista!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
KSB - Silikoninen penisrengas, L
UUTUUSTUOTE
Kiotos Silikoninen penisrengas, L
12.99 €

Reilusti venyvä, sileäpintainen, vesitiivis ja hajuton KSB:n penisrengas on valmistettu korkealuokkaisesta silikonista. Mattapintainen penisrengas sopii joustavuutensa ansiosta erikokoisille peniksille erektion vahvistamiseen!

Peniksen (ja kivesten) tyveen laitettava venyvä...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Kiotos Monstar Beast 64 - Ejakuloiva fantasiadildo
69.99 €

Kiotos Monstar Beast 64 Ejakuloiva fantasiadildo, kuten muutkin Kiotos-sarjan "monsteridildot", ammentavat yllätyksellisen ja todella rohkean inspiraationsa mitä mielikuvituksellisimmista sarjakuvien eroottisten petojen ja kuvitteellisten fantasiaeläinten maailmasta.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
LockdownSiveysvyö, M-koko, musta
34.99 €

Medium-kokoinen Lockdown Chastity Cage on erittäin helppokäyttöinen siveysvyö, jolla saat mukavaa maustetta seksielämääsi. Siveysvyötä voidaan käyttää niin lyhyt- kuin pitkäkestoisessakin alistamisleikeissä.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Loveline - Seksivälinesetti pariskunnille
YKSINOIKEUS
LovelineSeksivälinesetti pariskunnille
59.99 €
Testiryhmän arvio!

Loveline-tuotesarja YKSINOIKEUDELLA VAIN KAALIMADOSTA! Nauti etuoikeudestasi saada huippulaadukkaita ja monipuolisia seksivälineitä hyvään hinta-laatu-suhteeseen Kaalimadosta!

Tämä neljän tuotteen metsän vihreä Lovelinen seksivälinesetti pariskunnille on suunniteltu tukemaan seksuaaliterveyttä...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Male EdgeBasic Penis Enlarger - Peniksenkasvattaja
139.99 €

Male Edge -peniksenpidentäjän teho perustuu jatkuvaan ja tasaiseen, asteittain lisättävään vetoon, joka kohdistuu peniksen kudoksen lihas-soluihin. Hidas veto saa paisuvaiskudoksen solut jakautumaan ja lisääntymään...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Male EdgePro Penis Enlarger - Peniksenkasvattaja
179.99 €

Paketissa on kaikki tarvittavat välineet peniksen pysyvään pidentämiseen. Male Edge Penis Enlarger -laitteen teho perustuu jatkuvaan ja tasaiseen, asteittain lisättävään vetoon joka kohdistuu peniksen kudoksen lihassoluihin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Metallic Glam - Anaalitappi 4"
15.99 €

Helmiäisen vihreänä hohtava kestävä ja saumaton Metallic Glam -sarjan silikonista valmistettu anaalitappi on kuin tehty käytettäväksi niin yksin kuin yhdessä.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
OuchB&W - Pehmustetut käsiraudat
19.99 €

Helppokäyttöiset ja tukevat käsiraudat bondage-seksiin. Saat käsirautoihin erilaista tuntumaa ja tyyliä irrotettavien karvapäällisten avulla. Käsiraudat ovat valmistettu metallista ja niissä on nopean avaamisen mahdollistava turvamekanismi sekä kahdet avaimet.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Passion Advancer - Penissukka kuulavibraattorilla
13.99 €27.99 €

Penissukka kuulavibraattorilla on seksiväline, joka on suunniteltu parantamaan seksuaalista kokemusta sekä käyttäjälle että kumppanille. Passion Advancer yhdistää penissukan (eli peniksen päälle asetettavan pehmeän...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Pumped Classic XL - Penispumppu
39.99 €

Hei sinä aloitteleva pumppailija, jolla on kookas penis! Classic XL penispumppu sopii Sinulle erinomaisesti!

Pumped Classic XL -penispumpun sylinterin läpi näet peniksesi kasvavan jokaisella pumppauksella. Sylinterissä on myös mitta-asteikko...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
S-LineDirty Cop - Tekovagina
14.99 €

Tämä poliisi panee sinut toivomaan, ettei pidätys pääty koskaan! Play Solo-sarjan Dirty Cop -tekovagina on valmistettu nautinollisen pehmeästä ja realistisesta TPR-materiaalista. Tekovagina on taskukokoinen, erittäin tiukka...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SEI MIO Open Invitation - Suurengas
YKSINOIKEUS
SEI MIOOpen Invitation - Suurengas
27.99 €

Tämä SEI MIO:n tyylikäs Open Invitation -suurengas on oiva lisätarvike, kun halutaan rikastuttaa BDSM-roolileikkejä helpolla ja nopealla tavalla. Huippulaadukkaat SEI MIO-tuotteet yksinoikeudella Suomessa myy Kaalimato.com!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SEI MIO Wonder-Wheel - Piikkipyörä
YKSINOIKEUS
SEI MIOWonder-Wheel - Piikkipyörä
27.99 €

Piikkipyörä (tunnetaan myös nimellä Wartenbergin pyörä) on BDSM-leikeissä käytettävä väline, joka on alun perin kehitetty lääketieteellisiin tarkoituksiin hermoreaktioiden testaamiseen.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Octopus - Mustekala dildo, XL
YKSINOIKEUS
SOHIMI Octopus - Mustekala dildo, XL
49.99 €

Asiakastoiveiden perusteella saatavana nyt Sohimin Octopus Mustekaladildo XL-kokoisena! Ja tietysti yksinoikeudella Suomessa VAIN Kaalimadosta!

XL-kokoisessa Octopus-mustekaladildossa riittää pureskeltavaa, vai pitäisikö todeta paneskeltavaa? Muhkea...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SONO Nr 23 - Masturbaattori
29.99 €

Jyystä itsesi hurmion huipulle tämän upeasti läpinäkyvän ja mahtavantuntuisen masturbaattorin avulla. Suositellaan vaikka jokapäiväiseen käyttöön.

SONO-tuotesarjan todella pehmeästä ja joustavasta...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma 4-osainen penetraatiorengas
9.99 €

Nyt on hyvä hinta-laatu-suhde seksuaaliterveystuotteelle! Kestävästä TPE-materiaalista valmistettu 4-osainen penetraatiorengas estää peniksen liian syvälle työntymisen ja tekee näin seksistä miellyttävämpää.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Strafe Pointy - Pumpattava anaalitappi
24.99 €

Kärjestään suippo ja maltillisen kokoinen anaalitappi voidaan pumpata jopa 8 cm paksuiseksi, jolloin se tuo kiihottavaa täyteyden tunnetta anaaliin tai emättimeen. Tämä pumpattava anustappi sopii sekä aloitteleville pumppaajille että kokeneille konkareille.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Taut Stroker - Masturbaattori
19.99 €

Oletko ikinä ajatellut, että masturbointi melkoinen terveysteko? Kyllä vain, sillä säännöllisestä sooloilusta on hyötyä monella eri tavalla hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Jos oma käsi käy tylsäksi...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
The HandyLips - Insertti
39.99 €

Norjalaisten insinöörien suunnittelemaan The Handy™ -masturbaattoriin sopiva ultrapehmeä tunneli. Nimensä mukaisesti Lips-insertin sisäpinnan muotoilu on suunniteltu jäljittelemään suuseksiä.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Toy Joy The Drizzle - Anaalisuihku
29.99 €

Joustava, silikoninen anaalisuihku tekee anaalin puhdistamisesta miellyttävää, helppoa ja tehokasta. Suihkupää voidaan kiinnittää mihin tahansa standardikokoisiin suihkuletkuihin.

Sileäpintainen...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Wooomy Coco - Levittävä anaalitappi, koko L
YKSINOIKEUS
WooomyCoco - Levittävä anaalitappi, koko L
24.99 €

Oletko kaivannut vaihtelua ja voimakkaampaa stimulaatiota anaali-ilotteluihin? Nyt sitä on tarjolla Wooomyn Coco-anaalitapilla, joista etenkin L-kokoinen tappi tuottaa voimakkaasti venyttävän ja täyteläisen tunteen! Kookas...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Wooomy Toro - Penisrengas, M-koko
YKSINOIKEUS
WooomyToro - Penisrengas, M-koko
7.99 €

Tartu härkää sarvista tällä Wooomyn näppärällä Toro-penisrenkaalla! Napakka silikonista valmistettu penisrengas antaa erektioon ytyä – renkaalla on mahdollista pidentää ja voimistaa seisokkia...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
ZENNMetalliset anustapit, 3 kpl
25.99 €

No nyt on söpöä! Voiko näin pikkuisia anustappeja olla olemassakaan? Älä silti anna koon hämätä sillä nämä supersileät, kauniit ja hyvin muotoillut päästään suippenevat metalliset pikkutapit pystyvät kyllä tuottamaan Sinulle jännittäviä tuntemuksia!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
ZENNAmazing - Eturauhaskiihotin kaukosäätimellä
34.99 €49.99 €

Tämä seksiväline on varsinainen monitoimihauskuttaja! Vaikka tuote on profiloitu prostatakiihottajaksi, se värisyttää taipuisuutensa sekä muotoilunsa ansiosta niin anaalin P- kuin emättimen G-pistettäkin...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Alien ToysNyxarion - Pumpattava anaalitappi
35.99 €

Pumpattavalla anaalitapilla saa erilaista paineen- ja täyteyden tunnetta anaaliin. Pumpattava anaalitappi on oiva väline silloin, kun halutaan tunnustella, mikä koko itselle on riittävä.

Nyxarion-anaalitappi on esteettisesti huikean tyylikäs yksilö...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Alien ToysSkydrake - Fantasia anaalitappi
16.99 €

Skydrake-tappi ja sen kanta on suunniteltu siten, että sitä voidaan pitää kävellessä ja pyöräillessä. Anaalitapin koko on sellainen, että se sopii hyvin niille, jotka ovat jo kokeilleet pienempiä anaalitappeja ja haluavat siirtyä hieman suurempikokoisiin tappeihin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Assemble - Moottoroitu anaalitappi
37.99 €

Uuuuh, tässäpä solakan sutjakka anaalitappi, joka hyväilee perberiä sähäkällä värinällä ja ohuella varrellaan! Assemble-anaalitapissa on kymmenen erilaista värinävaihtoehtoa...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Bad KittyLove Swing - Seksikeinu
159.99 €

Nauti kiihottavasta leijailun ja painottomuuden tunteesta ja lähde intohimoiselle "lennolle" Bad Kitty-sarjan seksikeinulla! Kattoon kiinnitettävä seksikeinu mahdollistaa monenlaiset rakasteluasennot, joista sängyssä tai keittiönpöytää vasten voitte vain haaveilla!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Bad KittyPet Play - Anustappi ja korvat
39.99 €

MIAU! Tässä täydellinen setti kissamaisiin roolileikkeihin! Anustappi pitkällä, komealla hännällä sekä hiuspanta söpöillä korvilla saavat sisäisen eläimesi kehräämään!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
You2ToysBlack Velvets - Anaalisuihku
24.99 €

Anaalisuihku puhdistaa suolen helposti ja nautinnollisesti. Jämäkän mutta taipuisan, polyuretaanilla pinnoitetusta silikonista valmistetun putken varteen on muotoiltu kaksi palloa ja sen kärjessä on yksi reikä, joista vesi suihkuaa ulos säiliötä puristettaessa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
BonersVärisevä penis-kivesrengas
39.99 €

Tämä peniskivesrengas hoitelee kassit, välilihan ja peniksen yhtä aikaa. Laadukas, ladattava ja kestävä penis-kivesrengas värisee hiljaisella äänellä ja tätä tuotetta voidaan käyttää masturbaation yhteydessä...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
BonersVärisevä penisrengas
39.99 €

Jylhää erektiota ja nautintoa luvassa! Bonersin värisevä penisrengas tekee seksistä nautinnollista sekä penisrenkaan käyttäjälle että seksikumppanille.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
...
Sivu8/26