
Penisrengas eli erektiorengas on peniksen juureen asetettava rengas, jolla puristetaan peniksen verisuonia yhteen ja vähentää näin peniksestä pois virtaavan veren määrää. Erektio voi tällöin olla pitkäkestoisempi ja kovempi.
Erektiota vahvistava ja sitä ylläpitävä erektiorengas on kaikin tavoin erinomainen seksiväline: se on helppokäyttöinen, matkakokoinen ja aidosti toimiva seksilelu.
Oli sitten toiveissasi saada seisokista enemmän irti vain huvin ja lisänautinnon vuoksi tai siksi, että esimerkiksi stressin aiheuttama erektiohäiriö vaivaa mieltä, Kaalimadosta saat tilanteeseen sopivan penisrenkaan ja seksilelut!

Penisrenkaat valmistetaan yleensä silikonista, kumista, muovista, teräksestä tai nahkasta. Penisrenkaat ovat joko säädettäviä tai ei-säädettäviä.
Jotkut penisrenkaat ovat varustettu nystyröillä, niihin on upotettu kuulia tai niiden pinta on sisä- ja ulkopinnalta tarkoituksella epätasainen.
Näiden nystyröiden tarkoituksena on joko yhdynnän aikana osua naisen intiimialueille, kuten emättimen aukkoon ja klitorikseen, tai hieroa peniksen vartta.

Värisevässä penisrenkaassa on moottori ja uloke, jonka tarkoituksena on osua yhdynnän aikana naisen klitorikseen. Ulokkeessa olevan moottorin värinä kiihottaa molempia yhdynnän aikana käytettynä.
Moottorilla varustetun penisrenkaan avulla yhteinen arkiseksi saa helposti uutta kipinää! Penisrengas onkin mainio väline aloittaa kumppanin kanssa seksileluihin tutustuminen tai kohottaa helposti latistuvaa... tunnelmaa.
Joissakin penisrenkaissa on ns. kaksi rengasta yhdessä. Toinen penisrengas kiristetään peniksen juureen ja toinen kivesten ympärille.
Yhdenkin renkaan, joka on tarpeeksi suuri, saa laitettua sekä peniksen että kivesten ympärille. Sopiva puristus kiveksissä saa monilla miehillä aikaan sen, että erektio pysyy entistä paremmin kovana lannistumatta.
Erektiorenkaan käyttö onkin tunnetusti helppo, huomaamaton ja edullinen keino avittaa penistä, kun erektion laskeminen edes hetkellisesti häiritsee hyvää seksiä.
Rengas pitää myös paineen terskan alueella, jonka myös kumppani voi havaita vahvana erektiona.
Vahvaa erektiota kannattaa vaalia, onhan jämäkkä erektio portti moneen nautintoon!

1. Aloita tutustuminen penisrenkaisiin säädettävästä mallista. Ring Booster - Säädettävä penisrengas on hinnaltaan huokea penisrengas, joka sopii aloittelijoille.
2. Voit halutessasi jatkaa säädettävän mallin käyttämistä tai hankkia ei-säädettävän mallin. Mittaa tätä ennen säädettävän penisrenkaan koko tai peniksen halkaisija.
3. Helpoin ja paras tapa löytää itselleen sopivan kokoinen ei-säädettävä penisrengas on mitata puolijäykän peniksen halkaisija.
4. Peniksen ympärysmitta jaetaan piillä (3,14). Jos puolijäykän peniksen ympärysmitta on juuresta 13 cm. 13 : 3,14 = 4,14 cm. Sinulle optimaalinen penisrenkaan halkaisija on n. 4 cm.
5. Muista, että penisrengas tulee löysätä 30 minuutin käytön jälkeen, jotta veri pääsee virtaamaan peniksessä normaalisti.
Lue lisää: Penisrenkaan käyttö
Erektiota vahvistavat penisrenkaat parantavat seksielämää ja lisäävät nautintoa niin miehelle itselleen kuin seksikumppanillekin.
Löydä omasi Kaalimadon laadukkaasta valikoimasta!
Katso myös muut miesten seksilelut
Rimbalta löytyy sopiva ja tukeva penisrengas joka jannulle! Peniksen juureen pujotettava penisrengas on yksinkertaisen tyylikäs ja se takaa kovan ja kestävän seisokin.
Sileä ja hyväntuntuinen penisrengas on valmistettu laadukkaasta ja kestävästä silikonista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huemanin Solar-peniskivesrengas tuottaa monin verroin nautintoa – voimakkaat ja syvät värinät tuntuvat niin peniksessä, kiveksissä kuin välilihan sekä peräaukon alueella.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Peniksen varteen ja kiveksiin kiinnitettävä, värisevä vibraattori tuo kumppaniseksiin aivan uusia ulottuvuuksia! Peniksen päällä lepäävä uloke saa peniksen tuntumaan paksummalta ja vibraattorin ihanat...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tuo tarmokkuutta elämääsi! Tämä korkealaatuinen, kestävä metallinen penisrengas tuo uusia ulottuvuuksia intiimeihin hetkiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Xocoon Slimline -pariskuntavibraattori yhdistää kevyen muotoilun, tehokkaan stimulaation ja älykkään rakenteen täydelliseksi kokonaisuudeksi. Tämä ohut ja ergonominen vibraatiorengas on suunniteltu erityisesti pariskunnille...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sähköimpulsseja tuottavaan penisrengassettiin kuuluu metallinen sekä silikoninen penisrengas, virtakaapeli ja ohjain. Käyttämällä molempia penisrenkaita yhtä aikaisesti, saat penikseen sekä kiveksiin ihanaa stimulaatiota.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tsekkaa sytytys, raketti on pian valmiina nousuun! Yllätä kumppanisi kivikovalla, värisevällä kalulla ja vie hänet kohti Saturnuksen renkaita!
Upean näköinen, metallinhohtoinen rengas viritellään sekä peniksen että kivesten ympärille ja se värisee joka puolelta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ladattava seksiväline pariskunnille jossa on nautinnollinen klitoriskiihotin ja riittävä puristus penikseen, joka hidastaa peniksen pintaverenkiertoa ja lisää sitä kautta kestoa yhdynnän aikana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Moottoroitu penisrengas klitoriskiihottimella tuo pariseksiin lisäjännää! Tämä pieni, mutta merkittävä, värisevä penisrengas klitoriskiihottimella voi tuoda pariseksiinne aivan uusia ulottuvuuksia, sillä se myös pidentää seisokkia!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Etenkin heteropariskunnille suunniteltu värisevä ja stimuloivalla klitoriskiihottimella varustettu Giga Booster -peniskivesrengas kaukosäätimellä tuo yhteisiin seksihetkiin villiä värinää! Peniskivesrengas vahvistaa erektiota ja se tuottaa kiveksiin nautinnollista puristusta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikäs, helppokäyttöinen ja yllättävän monipuolinen penisrengas tekee erektiosta kovemman ja tuo nautintoa sekä käyttäjälle, että kumppanille. Tässä kestävästä silikonista valmistetussa värisevässä penisrenkaassa on irrotettava moottoriosa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Helposti säädettävät ja miellyttävän tuntuiset peniskivesrenkaat, joihin voi johtaa nautinnollisia sähköimpulsseja erillisen kontrolliyksikön kautta (myydään erikseen). Tuotteeseen sopii Mystim-sarjan Cluster Buster-...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Napakka mutta hyvin venyvä penis-kivesrengas auttaa pitämään kivenkovan ja kestävän erektion ja se venyttää kiveksiäkin samalla kiihottavasti.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Let´s play - miksipä ei! Rimba Let’s Play Quatro Cock Ring penisrenkaat tarjoaa vehkeillesi nautinnollisen nelinpelin. Monikäyttöinen Quatro Cock Ring sisältää nimensä mukaisesti neljä erikokoista silikonista penisrengasta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sileä, kookas ja litteän mallinen Doc Johnsonin Rock Solid-sarjaan kuuluva The Collar on silikonista valmistettu jämäkkä penisrengas. Rengas asetetaan peniksen juureen, jolloin se vahvistaa erektiota ja tekee peniksestä jylhän ilmestyksen!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Raikkaan vihreässä penisrenkaassa on reilusti koholla olevat siivekkeet, jotka tuovat kaivattua nautintoa kumppanille yhdynnän aikana. Napakassa ja silti miellyttävän tuntuisessa penisrenkaassa on irrotettava luotivibraattori...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!MIES! Kestävä ja laadukas metallinen penisrengas tuo jämäkkyyttä penikseesi pitäen seisokin pystyssä pidempään! 100% ruostumattomasta teräksestä valmistettu sileäpintainen penisrengas on kuin koru kalullesi!
Vesitiivis...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mies, haluatko olla The Lord of The Rings? Tämä metallinen penisrengas on kuin koru kalullesi! Penisrengas pitää seisokin pystyssä koko yhdynnän ajan kun sen asettaa puoliseisokissa olevan hepin tyveen pelehtimisen alussa.
Kaunis...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ultrajoustavasta materiaalista valmistettu penis-kives -rengas venyy ja voit kierittää sen useita kertoja peniksen tyveen ja kivesten ympärille. Erittäin miellyttävän tuntuisesta materiaalista valmistettu rengas puristaa nautinnollisesti tehden erektiosta kovemman ja pitkäkestoisemman.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Bond-penis-kivesrengas tähtää suoraan haaroväliisi ja on peitetehtävien ammattilainen. Teknologiaa täynnä oleva, miehen ikioma alushousuvibraattori keskittyy välilihan, kivesten ja peniksen värisevään nautintoon.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Metallista valmistetussa penisrenkaassa on reilu sisähalkaisija, joten se sopii varsinkin paksummille peniksille. Tämä upea, hopeanhohtoinen, painava penisrengas todellakin pitää erektiosi yllä loistavasti.
Alumiiniseoksesta valmistettu...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!